Jani ja Mari Sievisen yhteiset vuodet kuvina - tästä katseesta kaikki alkoi - Viihde - Ilta-Sanomat

Jani ja Mari Sievisen yhteiset vuodet kuvina - tästä katseesta kaikki alkoi

Julkaistu: 22.5.2014 13:35

Jani ja Mari Sievinen eroavat. Pari ehti olla yhdessä kaikkiaan kahdeksan vuotta.

Vuonna 2009 naimisiin mennyt pari jätti yhteisen avioerohakemuksen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuteen torstaina.

Janilla, 40, ja Marilla, 27, on kolme yhteistä lasta: Felicia, 5, Milla, 3, ja helmikuussa syntynyt Alma. 

Ruotsalainen Mari Samuelsen ja Jani Sievinen kohtasivat ensimmäisen kerran vuoden 2006 Miss Baltic Sea & Skandinavia -missikilpailussa. Jani toimi kilpailun juontajana, ja Mari edusti kisassa Ruotsia.

IS kokosi yhteen kuvagallerian parin yhteisistä vuosista. Ensimmäinen yhteiskuva kertoo jo itsessään omaa tarinaansa. Kuvassa Jani haastattelee Maria kisoissa lavalla, ja Marin hymy sekä kaksikon välinen katse ennakoi tulevaa rakkaustarinaa.

Ensikohtaaminen. Jani juonsi vuonna 2006 Miss Baltic Sea & Scandinavia -kisat. Mari Samuelsen edusti kilpailussa Ruotsia.

Valkoinen kaupunki elokuvan ensi-illassa 16. marraskuuta 2006.

Marraskuussa 2006 Mari poseerasi IS:lle rohkeissa kuvissa.

Tammikuussa 2007 pari poseerasi onnellisena Levillä otetuissa kuvissa.

Jani osallistui Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan vuonna 2007.

Joulukuussa 2007 pari odotti ensimmäistä yhteistä lastaan.

Urheilugaalassa tammikuussa 2009.

Onnellinen perhepotretti vuodelta 2009 Felicia-tyttären kanssa.

Pariskunnan häitä tanssittiin 27. kesäkuuta 2009.

Vuonna 2012.

Jani ja Mari Levin talvikauden avajaisissa 9. marraskuuta 2013.

Viimeinen yhteiskuva otettiin Urheilugaalassa tämän vuoden tammikuussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?