Ismo

Viihde

Karmeat katsojaluvut – nyt puhuu Huomenta Suomesta lähtenyt Lauri Karhuvaara

Julkaistu:

Suosikkijuontaja
Lauri Karhuvaara tietää vuosikymmenten kokemuksella, mikä on hänen suosionsa salaisuus.
MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmasta vuodesta 1989 tutuksi tullut Lauri Karhuvaara myöntää olevansa otettu, kun uskolliset katsojat ovat seuranneet häntä ohjelmasta toiseen.

Ilta-Sanomat kertoo tänään, että Huomenta Suomen katsojaluvut ovat romahtaneet alkuvuonna ohjelmauudistuksen ja Karhuvaaran lähdön myötä. Sen sijaan Huomenta Suomen jälkeen tulevan, varttuneemmalle väelle suunnatun Studio55:n katsojamäärä on kasvanut tasaisesti Karhuvaaran siirryttyä sen juontotiimiin.

- Kyllähän se mieltä lämmittää. Työ tekijänsä kiittää, Karhuvaara sanoo nöyrästi.

Oman kansansuosionsa Karhuvaara uskoo perustuvan siihen, että hän keskittyy aina täysillä haastateltavaan ja aiheeseen.

- Kun kamerat syttyvät, keskityn vain siihen vastapäätä istuvaan ihmiseen. Haastattelijana heittäydyn voimakkaasti olematta kuitenkaan lipevä. Olen tunneihminen ja uskon, että se välittyy kotisohville.

Hän myös uskoo, että vuosikymmenten kokemus näkyy positiivisena rutiinina, eli paitsi että varmuus näkyy hänessä, myös useimmat haastateltaviksi tulevat tuntevat hänet jo entuudestaan. Tästä johtuen haastateltava osaa odottaa, mitä on edessä eikä jännitä turhaan.

- Nöyryys, intensiteetti, kotiläksyt tehtynä eli tiedät, mistä kysyt, positiivinen rutiini tekemiseen ja tunne, Karhuvaara avaa itseään työssä ohjaavia arvoja.

MTV:n Huomenta Suomi on hävinnyt katsojakilpailussa Ylen aamu-tv:lle. Esimerkiksi tämän viikon maanantaina Ylen ohjelmaa kello 6.25 katsoi 230 000 katsojaa. Huomenta Suomella katsojia oli samaan aikaan 39 000. Koko maanantaiaamun Huomenta Suomen luvut pysyivät alle sadan tuhannen.

Karhuvaara ei usko, että Huomenta Suomen katsojat on menetetty lopullisesti. Hän toivoo ymmärrystä tammikuussa aloittaneille nuorille seuraajilleen.

- Näitä kahta ohjelmaa tehdään ihan limittäin ja voin sanoa, että kyllä he todella yrittävät parhaansa.

Karhuvaara luottaa siihen, että katsojat löytävät vielä uudelleen Huomenta Suomen.
- Uskon, että tilanne tasoittuu, kun kasvot tulevat tutummiksi.

Karhuvaara kertoo saavansa jatkuvasti palautetta katsojilta, joka on useimmiten ja parhaimmillaan lyhyttä ja ytimekästä:
- Kiitos erinomaisesta haastattelusta. Hyvin vedit.

Ota kantaa

Kaipaatko Lauri Karhuvaaraa Huomenta Suomeen?

Kyllä 55% En 45%
Ääniä yhteensä 68532

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Koulua uhattu mahdollisesti Lammilla – tekijä ilmoittautui itse poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

    8. 8

      Luhanskin johtajan väitetään paenneen Venäjälle: Vallankaappaus kapinallis-Ukrainassa?

    9. 9

      Kuvankaunis kaupunki on talvisin koko maailman somesuosikki – kuvat nähtyäsi ymmärrät miksi

    10. 10

      Päivi Nerg teki poikkeuksellisen ratkaisun: ”Silloin kun ovet on auki, niin sitä pitää tehdä ne liikkeet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    9. 9

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    10. 10

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    3. 3

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    4. 4

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    5. 5

      Koulua uhattu mahdollisesti Lammilla – tekijä ilmoittautui itse poliisille

    6. Näytä lisää