Illalla televisiossa: Muuttaako eristyksissä olo ihmistä? - Viihde - Ilta-Sanomat

Illalla televisiossa: Muuttaako eristyksissä olo ihmistä?

Prisma Studion toimittaja vietti yksin viisi päivää saaressa.

Toimittaja Turkka Huhtala kokeili elää eristyksissä viiden päivän ajan.­

6.5.2014 6:15 | Päivitetty 6.5.2014 15:35

Prisma Studio, TV1 klo 20.00 Toimittaja Turkka Huhtala vietti viisi päivää yksin saaressa. Hänestä se tuntui vapauttavalta, mutta toisista se voi tuntua ahdistavalta. Vankilapsykologi Pertti Hakkaraisen mukaan tuossa ajassa ihminen joutuu kohtamaan sen, mitä yksinäisyys merkitsee. Joillakin mielen syövereihin painetut asiat pulpahtavat pintaan, toisilla aika tuntuu lomalta.

Kolmanteen Atlantin ylitykseensä valmistautuva Ari Huusela on itse valinnut "määräaikaisen" yksinäisyytensä. Milloin yksinäisyydestä tulee extreme-suoritus? Ja miksi Turkka Huhtala söi saaressa joka päivä klo 9 omenan? Vastaus selviää illan Prisma Studiossa, joka on kevään viimeinen.

Ajankohtainen Nelonen, Nelonen klo 19.30 Robin Svartström esittää uutisankkuri Lennu Niinistöä ajankohtaisirvailussa.

Young Adult, Liv klo 21.00 Kiitellyn Juno-elokuvan ohjaaja Jason Reitman ohjasi draamakomedian, jonka pääosassa loistaa Charlize Theron. Kännäävä kirjailija yrittää saada takaisin teiniaikojen poikaystävänsä, vaikka tästä on juuri tullut perheenisä.

The Trip – Matkamiehet Brydon ja Coogan, TV1 klo 21.45 Itse käsikirjoittamassaan tilannekomediassa brittikoomikot Rob Brydon ja Steve Coogan esittävät pakosta yhteiselle matkalle joutuvia ravintolakriitikoita.

Harryn laki, MTV3 klo 23.35 Toisen tuotantokauden jaksot alkavat. Harry (Kathy Bates) puolustaa miestä, jota epäillään vaimonsa raa'asta murhasta. Jaksossa vierailee 24-sarjasta tuttu Jean Smart ja Kova laki: Los Angelesissa näytellyt Alfred Molina.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?