Anja, Anita

Viihde

Lenni-Kalle Taipaleelle tulossa kolmas lapsi - "On tämä entistä jännempää"

Julkaistu:

Lapsi tulossa
Voice of Finlandissa orkesterin johtajana ja musiikkituottajana kaikki kolme tuotantokautta toiminut Lenni-Kalle Taipale saa syksyllä perheenlisäystä.
Pianisti, säveltäjä-tuottaja Lenni-Kalle Taipaleen, 35, vaimo Maria odottaa pariskunnan kolmatta lasta, jonka on määrä syntyä syksyllä.

Vuonna 2001 avioituneilla Lenni-Kallella ja Marialla on ennestään kaksi lasta, vuonna 2005 syntynyt Lumia ja vuonna 2007 syntynyt Mio.

- On tämä entistä jännempää näin hieman vanhempana. Nuorimmainen on 7-vuotias, joten tuntuu, että olen jo unohtanut, mikä juttu tämä olikaan, kun ihan pieni ihminen tulee maailmaan, Lenni-Kalle sanoo innoissaan.

- Koko perheemme on asiasta erittäin hyvillä fiiliksillä. Meillä on entuudestaan jo tyttö ja poika, joten kumpi tahansa tulee, niin hienoa!

"Semifinaali oli TVOF-kauden kohokohta"

Taipale johti tänäkin keväänä Voice of Finlandin orkesteria Ääni ratkaisee -vaiheesta aina livelähetyksiin saakka. Hänen mielestään Siru Airistolan voittoon päättynyt kausi oli tasoltaan kaikkien aikojen paras.

- Koelaulatimme viime loppukesästä ja alkusyksystä paljon porukkaa, joista keräsimme mielestämme loistavan porukan Ääni ratkaisee -vaiheeseen, ja sieltä pääsi sitten jatkoon hyviä tyyppejä.

- Tämänvuotiset kaksintaistelutkin olivat parhaat, koska kaappaus mahdollisti sen, etteivät huippulaulajat pääse vahingossa tippumaan siinä vaiheessa ainakaan helpolla. Livelähetyksissä koettiin hyvin tunteellisia ja historiallisia hetkiä musiikin ympärillä, Taipale näkee.

Kauden kohokohdaksi Taipale nostaa semifinaalin.

- Semifinaali oli hyvin mieleenpainuva kokemus ison orkesterin takia. Jännitti, mutta kaikki meni hienosti, Taipale sanoo.

- Toki esitys Paloma Faithin kanssa oli kauden loppuhuipennus ja piste i:n päälle. Siinä vaiheessa iso kivi tippui sydämeltä.

"Siru on harvinaisen rauhaisa"

Voittaja Siru Airistolaa hän kehuu vuolaasti.

- Siru on harvinaisen rauhaisa aina minuutti ennen kuin biisin pitäisi alkaa. Hän katsoo bändiin, hymyilee vienosti ja nyökkää itsevarmasti. Se tuo myös mulle olon, että esitys menee varmasti hyvin. Mahtava tyyppi ja laulaja, joka haluaa kehittyä koko ajan paremmaksi ja paremmaksi.

Lenni-Kalle Taipale haluaa jatkaa Voice of Finlandissa myös ensi kevään neljännellä tuotantokaudella. Sitä ennen hän toimii musiikkituottajana myös Voice Kidsin toisella tuotantokaudella, jonka kuvaukset alkavat kesällä.

Keskiviikkona Taipale esiintyy Espoossa April Jazz -festivaalilla kokoonpanolla nimeltä Jukka Perko & Lenni-Kalle Taipale: Autoilujazzin paluu. Helpposelkoista popjazzia soittava seitsenhenkinen orkesteri esiintyy festivaalilla keskiviikkona klo 19 alkaen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    5. 5

      Autot roihusivat Vantaan yössä, kuvat näyttävät tuhon – poliisi epäilee: Yksi ja sama sytyttäjä

    6. 6

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    7. 7

      Katri Sorsa julkaisi totuudenmukaisen kuvan synnytyksestään – söi samalla viisi suklaapatukkaa, kaksi paninia ja joi limua

    8. 8

      Ville, 25, seurasi kärppää vuosia – sitten hän otti vuoden luontokuvan, josta ”söpöily on pidetty maukkaasti loitolla”

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      F1-kisan lähtöjärjestykseen suuria muutoksia – useille kuljettajille rangaistuksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    7. 7

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    8. 8

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    9. 9

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    10. 10

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    10. 10

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    5. 5

      Autot roihusivat Vantaan yössä, kuvat näyttävät tuhon – poliisi epäilee: Yksi ja sama sytyttäjä

    6. Näytä lisää