Huippumalli Naomi Campbell tapailee uutta miestä - Viihde - Ilta-Sanomat

Huippumalli Naomi Campbell tapailee uutta miestä

Naomi Campbell on iskenyt silmänsä näyttelijään.

7.4.2014 7:00 | Päivitetty 7.4.2014 8:38

Michael Fassbender oli mukana muun muassa 12 Years a Slave -elokuvassa, josta hän sai ensimmäisen Oscar-ehdokkuutensa parhaasta miessivuosasta.

Kaksikon orastava suhde on yhä julkisempi, etenkin, kun heidät nähtiin Coya-ravintolassa Lontoossa tällä viikolla.

- Heitä ei häirinnyt näyttäytyä yhdessä ja he olivat avoimen helliä. He jopa alkoivat pussailla, lähde kertoi The Sun-lehdelle.

Läheisten mukaan Naomi Campbell on huumaantunut Michaelista, mutta suhteen pysyvyys ei ole vielä taattu.

- Naomia liehittelevät aina rikkaat ja kuuluisat. Emme tiedä, johtavatko treffit Michaelin kanssa johonkin vakavampaan, Campbellin ystävä kommentoi.

Maaliskuussa The Sun kertoi Fassbenderin tapailevan 12 Years a Slave-vastanäyttelijäänsä Lupita Nyong'oa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?