Pirkka-Pekka Petelius kertoo Herra 47:n synnystä: Lopulta Kalervo Kummola oli kalsarisillaan - Viihde - Ilta-Sanomat

Pirkka-Pekka Petelius kertoo Herra 47:n synnystä: Lopulta Kalervo Kummola oli kalsarisillaan

Tunnettu koomikko ja näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius paljasti Andre Wickströmin isännöimässä tv-ohjelmassa Konkarikeskiviikko legendaarisen sketsihahmonsa Herra 47:n syntyneen vahingossa.

11.3.2014 22:55

- Kolmostelevisio aloitti lähetykset ja esitti suorana avajaiset, Pirkka-Pekka Petelius kertoi Yle Fem:llä nähdyssä Konkarikeskiviikko-ohjelmassa tiistai-iltana.

- Silloinen kanavajohtaja Kari Kyrönseppä kysyi, tulisinko laulamaan yhden biisin Pedro Hietasen kanssa. Menin omissa vaatteissani ja Pedrokin oli paikalla.

Tunti ennen lähetystä Petelius sai yllättäen tietää, että hänellä olisikin esiintymisaikaa peräti 20 minuuttia.

-Mietin, mitä hittoa keksisin.

Sitten Petelius muisti radiosta treffiohjelman nimeltä Senssit. Siinä seuraa hakevat ihmiset yrittivät tehdä vaikutuksen äänellään. Naiset esiintyivät esimerkiksi kohtalokkaina.

-Niinpä keksin luoda mieshahmon, joka luulee olevansa senssiohjelmassa niin, että kukaan ei näe häntä. Kaivoin jostain hatun ja peruukin. Sitten piti saada housut.  Kalervo Kummola, joka oli silloin Vip Visionin omistaja, oli paikalla.

-Minulta puuttui enää housut. Otin Kalelta housut ja hän katsoi esityksen kalsareissaan.

Hahmo esiintyi sittemmin  Pulttibois-, Manitbois-, Hei hulinaa- ja Viihdeohjelma Tukholma -ohjelmissa. Herra 47 yritti saada epätoivoisesti naisseuraa ja hänen hokemiaan oli muun muassa "Sissos saatana!"

Herra 47 (oik.) seikkaili mm. Pulttibois-ohjelmassa. Vieressä Aake Kalliala.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?