Satu, Luukas

Viihde

Suosittu Klikkaa mua -sarja palaa ruutuun

Julkaistu:

Tv-lehti
Minttu Mustakallion näyttelemä Ella jatkaa treffailua.
Siitä on jo yli kaksi vuotta, kun Klikkaa mua -sarjan ensimmäinen kausi nähtiin televisiossa syksyllä 2011. Johanna Vuoksenmaan käsikirjoittama ja ohjaama draamakomedia nousi yleisön suosikiksi ja kahmi Venla-palkintoja. Jatkoa on jo ehditty kaivata.

- Kun kuvasimme viime keväänä uutta kautta, minulta jo kaupungilla tivattiin, että milloin ne uudet jaksot oikein tulevat ulos, sarjan päähenkilöä, nelikymppistä Ellaa näyttelevä Minttu Mustakallio kertoo.

- Sarjasta tulevat juttelemaan hyvin erilaiset tyypit teineistä eläkeläisiin. On todella kivaa, että niin monenlaiset ihmiset ovat ottaneet Klikkiksen omakseen ja odottavat sen paluuta.

Torstaina alkavalla uudella kaudella Ella jatkaa Click me -sivustolla tapaamiensa miesten deittailemista, vaikka päättikin ykköskauden päätteeksi vetää profiilinsa netistä.

- Varmaan tilanne kääntyi niin, että Ella huomasi taas olevansa yksin, ja harva sitten kuitenkaan haluaa olla loppuelämäänsä itsekseen. Ellan elämä on työn ja lasten keskellä hektistä tasapainoilemista, ja hän on kaikin puolin aika yksin. Ymmärrän kyllä, että hän toivoisi elämäänsä jotain rakkaudellista. Ella hakee onnea itselleen, Minttu miettii.

Lue lisää Klikkaa mua -sarjasta uudesta IS Tv-lehdestä!

Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:

  • Tv-lehti seurasi, kun Henri Alén ja Niki Thieulon keittivät kilpaa Ronn "Ridge" Mossin vaimon kanssa parin kotona Kaliforniassa.
  • Dallasin uudet jaksot alkavat: Tällaista on oikeasti Southforkissa!
  • Uusi Cosmos-sarja kertoo avaruustieteestä kansantajuisesti.
  • Lisäksi 61 kanavan ohjelmatiedot, tv-viikon kaikkien elokuvien arviot sekä kahdeksan sivun muhkea ristikkoextra!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    3. 3

      Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

    4. 4

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    5. 5

      Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

    6. 6

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    7. 7

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    8. 8

      Kiinan lähivuosien merkittävin tapahtuma alkaa: 4 asiaa, joita kannattaa seurata – pilaako Pohjois-Korea juhlatunnelman?

    9. 9

      Italialaisessa ja suomalaisessa Fantassa kaksi selkeää eroa – valmistaja paljastaa taustat

    10. 10

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    6. 6

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    7. 7

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

    3. 3

      Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

    4. 4

      Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

    5. 5

      Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

    6. Näytä lisää