Heikki, Henna

Viihde

Tea Ista IS:lle elokuussa: "Palaan näyttämölle"

Julkaistu:

Tea Ista 1932-2014
Torstaina kuollut näyttelijä Tea Ista, 81, kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa viime elokuussa uskovansa, että palaa vielä teatterilavalle.
Ilta-Sanomat julkaisee torstaina kuolleen näyttelijän Tea Istan elokuisen haastattelun:

- Olen iloisella ja reippaalla mielellä, ei tässä hätää ole, näyttelijä Tea Ista kommentoi vointiaan lyhyesti.

Kansallisteatterista tulleen tiedotteen mukaan Tea Ista ei näyttele Kirsikkapuistossa vakavan sairastumisen takia. Ista kertoo tiedon pitävän paikkansa, mutta sen enempää hän ei halua kertoa sairaudestaan.

- Olen sopinut teatterissa, että he tiedottavat asiasta, Ista kertoo.

Puhelimessa Ista kuulostaa hyvin reippaalta, eikä hän ole ainakaan tällä hetkellä sänkypotilaana.

- Tulin juuri koirien kanssa ulkoa, Ista naurahtaa.

Sen verran Ista paljastaa, ettei hän ole menossa mihinkään isompaan leikkaukseen. Teatterissa hän on jo keskustellut tulevista rooleistaan, joten teatteriyleisö voi odottaa näkevänsä rakastetun näyttelijän taas näyttämöllä.

- Palaan näyttämölle, mutta roolistani en voi vielä kertoa, Ista sanoo.

Hän joutuu nyt luopumaan toisen kerran Kirsikkapuistossa näyttelemisestä. Turun kaupunginteatterissa Ista jätti pääroolinsa näytelmässä, koska hän koki, ettei harjoitusaikaa ollut tarpeeksi ohjaaja Andriy Zholdakin kahdelle eri tulkinnalle.

Ista ei harmittele sitä, että juuri Kirsikkapuisto putoaa taas hänen kalenteristaan.

- En ajattele sillä tavalla. Roolit tulevat ja menevät, en tee tästä suurta draamaa.

Istan kesä on mennyt Heidi Köngäksen romaaniin perustuvan televisioelokuvan kuvauksissa.

Kesä on mennyt tiukasti filmin teossa, kuvaukset loppuivat vasta eilen.

Tarkoitus oli, että lokakuussa ilmestyisi Kirsikka Moringin kirjoittama Tea Istan elämäkerta.

- Elämäkertani ei ilmesty vielä, sillä en ole millään ehtinyt olla tekemässä sitä, Ista kertoo ja huomauttaa, että elokuvan kuvaukset vaikuttivat siihen, ettei hänellä ole ollut aikaa paneutua elämäkertaansa.

Nyt pitää vain toivoa, että Ista kuntoutuu nopeasti, sillä totta kai hän rakastaa edelleen näyttelemistä. Hän on itse sitä mieltä, että vointi on paranemassa.

- Minusta ainakin tuntuu siltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    2. 2

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    5. 5

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    6. 6

      Perheenäiti päätti viimein lopettaa alkoholistimiehensä hyysäämisen: ”Kaksi meistä kolmesta selvisi”

    7. 7

      Kauhunhetki joella tallentui videolle: Kalastajat pelastautuivat viime hetkellä päälle ajaneen ökyveneen alta

    8. 8

      Minna on odottanut lentoa Kanarialta kotiin Ouluun yli 30 tuntia: ”Täällä alkaa olla hermot kireänä”

    9. 9

      Tätä on suomalaisten aito ja ehta arkiseksi – salatut faktat paljastuvat: Lemmittekö te yhtä usein kuin muut?

    10. 10

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    4. 4

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    5. 5

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    6. 6

      Kiinalaispandat Lumi ja Pyry saapuivat Suomeen

    7. 7

      Kiduttajaäidin sisko kertoo häiritsevästä vierailusta perheen luona – ”He kohtelivat minua kuin yhtenä lapsistaan”

    8. 8

      Meksikosta löytyi henkeäsalpaava luonnonihme – valtava vedenalainen luola osoittautui aarrekammioksi

    9. 9

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    10. 10

      Lohjan nokkakolarissa kuolivat 3-vuotias tyttö ja alle 2-vuotias poika – olivat törmäyshetkellä turvaistuimissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    2. 2

      HS-gallup: Niinistön kannatus pudonnut, Väyrynen hurjassa nousussa

    3. 3

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    4. 4

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    5. 5

      Kiduttajavanhempia uhkaa 94 vuoden vankeus: ”Kahlerangaistus saattoi kestää viikkoja tai jopa kuukausia”

    6. Näytä lisää