Auli, Aulikki

Viihde

Näyttelijätähden käytös huolestuttaa - paperipussi päässä punaiselle matolle

Julkaistu: , Päivitetty:

Kohahduttaja
27-vuotias näyttelijä Shia LaBeouf on viime aikoina kummastuttanut käytöksellään.
Tuoreen Nymphomaniac-elokuvan miestähti Shia LaBeouf ryntäsi ulos elokuvansa lehdistötilaisuudesta viikonloppuna Berliinin elokuvajuhlilla.

Sekoilu alkoi lehdistötilaisuudesta, jossa LaBeouf oli leffan muiden tähtien kanssa vastaamassa toimittajien kysymyksiin.

Aiemmin muun muassa Transformers-elokuvista tuttu LaBeouf ehti kuitenkin vastata vain yhteen kysymykseen, jonka jälkeen hän nousi ylös ja jätti muut tähdet ja yleisön seuraamaan tilannetta hämmentyneinä.

Ennen lähtöä LaBeoufilta ja hänen vastanäyttelijältään Stacy Martinilta kysyttiin kysymys elokuvan mittavista seksikohtauksista.

Martin vastasi kysymykseen asiallisesti, LaBeouf sen sijaan siteerasi jalkapalloilija Eric Cantonan kuuluisaa lausahdusta ennen vuoden 1995 oikeudenkäyntiään.

- Kun lokit seuraavat troolaria, se johtuu siitä, että ne luulevat sardiineja heitettävän veteen, LaBeouf sanoi ja poistui.

LaBeoufin outoilu ei loppunut tähän, vaan myöhemmin hän saapui vielä elokuvan viisituntisen erikoisversion ensi-iltaan paperipussi päässään.

Punaiselle matolle tepastellut mies oli leikannut paperipussiinsa silmänrei'ät sekä kirjoittanut isoilla mustilla kirjaimilla tekstin: " I am not famous anymore", en ole enää kuuluisa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

    3. 3

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    4. 4

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    5. 5

      Nuoret miehet veivät 4000 euron edestä kännyköitä Torniossa

    6. 6

      Valtava läpimurto: Suomalaisyhtyeen kappale ostettiin Game of Thrones -sarjaan – ”Tämä on hullua”

    7. 7

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    8. 8

      Hennan, 26, oudot raskausoireet paljastuivat syöväksi – odotuksen onni vaihtui järkytykseen: ”Ajattelin, että miten tässä käy”

    9. 9

      Nappikuulokkeet korvilla kulkenutta miestä lyötiin takaraivoon Tampereella – rytäkässä katosivat puhelin ja avaimet

    10. 10

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    2. 2

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    3. 3

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    4. 4

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    5. 5

      Yksi nyrkkisääntö sopii kaikkiin tuotteisiin – heitä nämä ruuat pakastimestasi heti pois

    6. 6

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    7. 7

      Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

    8. 8

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    9. 9

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    10. 10

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kahden lapsen isä kuoli hurjassa ulosajossa Salossa – onnettomuuden aiheuttanut teinipoika: ”Meinasin antautua poliisille”

    2. 2

      ”Harvat halusivat tehdä hänen kanssaan töitä” – Alma nousi Idols-kokelaasta supersensaatioksi: Näin hänet saatiin maailmalle

    3. 3

      Lapsettomuudesta kärsivä Satu Taiveaho havahtui erikoisiin oireisiin syksyllä – yllätysraskaus päättyi keskenmenoon

    4. 4

      Pia Lamberg loi menestyksekkään uran alusvaatemallina – Miss Suomi -kruunusta luopuminen ei kaduta: ”Kaikki oli kulissia”

    5. 5

      Nuoret miehet veivät 4000 euron edestä kännyköitä Torniossa

    6. Näytä lisää