Toni, Anton

Viihde

Jaana Pelkonen: Ei naimisiin ennen lakimuutosta

Julkaistu:

Periaatepäätös
Jaana Pelkonen ei periaatteesta aio vielä naimisiin.
Kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok.) saapui eilen tyylikkäänä valtiopäivien avajaisten iltajuhlaan Kansallisoopperaan.
Kansanedustajista ja muista kutsuvieraista koostunut yleisö pääsi juhlassa seuraamaan Karita Mattilan tähdittämää Jenufa-oopperaa.

- Ooppera on kyllä mun juttu, mutta ihan liian harvoin tulee käytyä, hyväntuulinen Pelkonen kertoi.

Monista kollegoistaan poiketen hän saapui tilaisuuteen yksin. Kihlattu, hävittäjälentäjänä työskentelevä Niko Aho ei ollut mukana.

Pari kihlautui loppuvuodesta 2012, mutta häät eivät Pelkosen mukaan ole toistaiseksi näköpiirissä.

- Häät on sitten, kun meillä on Suomessa tasa-arvoinen avioliittolaki. Mennään naimisiin, kun kaikki muutkin voivat mennä, eli sitä odotellessa, Pelkonen sanoo.

Päätös on kansanedustajalle henkilökohtainen, sillä lakiuudistus on lähellä hänen sydäntään.

- Olen puhunut asiasta niin paljon, ja mielestäni sanat ja teot pitää olla linjassa. Sen vuoksi tämä päätös.
 
Pelkonen tunnustaa, että lakialoitteen tietyiltä tahoilta kohtaama vastustus tuntuu toisinaan turhauttavalta.

- Kun joku asia on aina ollut itselle niin itsestäänselvyys, niin välillä tuntuu siltä, että tämän asian olisi pitänyt olla hoidettu jo ajat sitten.

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista tulee muutaman viikon päästä eduskunnan lähetekeskusteluun.

Pelkonen ja Aho tapasivat vuoden 2007 Linnan juhlissa, kun kadettina ollut Aho tanssitti Pelkosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. 6

      Kalifornian kiduttajavanhemmat uusivat vihkivalansa useasti erikoisella tavalla – oliko uskonnollisuus harkittua hämäystä?

    7. 7

      Kaasuhybridiauto roihusi ilmiliekeissä kolmostiellä

    8. 8

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    9. 9

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    10. 10

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    6. 6

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    9. 9

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    10. 10

      ”Ystäväni tytär näytti mieheni rasvaiset tekstiviestit” – 6 eronnutta suomalaisnaista kertoo, mikä oli viimeinen niitti suhteessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    2. 2

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    3. 3

      Kaksi lasta kuoli kolarissa Lohjalla

    4. 4

      Meghan Markle sai ensimmäisen kuninkaallisen lahjansa – prinssi William toi sen Suomesta!

    5. 5

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    6. Näytä lisää