Hilma

Viihde

Illalla televisiossa: Suomalaispotilailla tutkitaan rokotetta muistisairauteen

Julkaistu: , Päivitetty:

tv-tärpit
Professori pitää tutkimusta lupaavana.

Akuutti, TV1 klo 20.00
Muistisairaudet ovat yksi tulevaisuuden suurimmista kansanterveysongelmista. Alzheimerin tautia sairastaa maailmanlaajuisesti jo 36 miljoonaa henkilöä, ja 20 vuodessa potilaiden määrän ennustetaan jopa kaksinkertaistuvan. Hoitokeinoa Alzheimerin tautiin on etsitty kiivaasti, ja nyt kehitteillä rokote, jonka tutkimuksessa ensimmäiset suomalaispotilaat ovat jo mukana. Rokotteen pitäisi vaikuttaa aivoihin kertyvään haitalliseen proteiiniin, joka vaikuttaa sairauden syntyyn ja etenemiseen. Rokotteen tarkoituksena on käynnistää elimistö muodostamaan vasta-ainetta proteiinia kohtaan. Turun yliopiston professori Juha Rinne toteuttaa tutkimusta Suomessa, ja hänen mukaansa kyseessä on erittäin lupaava hoidollinen rokote.

Akuutissa puhutaan tänään myös talven flunssa- ja influenssa-aallosta. Moni miettii, voiko töihin lähteä, vaikka olo ei olisikaan aivan terve – ja työpaikoilla nähdään pärskiviä ja kuumeisia työntekijöitä, joiden kuuluisi olla sairastamassa kotona.

Tervetuloa kotiin, Nelonen klo 20.00
Uudessa lämminhenkisessä sisustusrealityssä nähdään tavallisia suomalaisia, jotka ovat kohdanneet vastoinkäymisiä ja kaipaavat piristystä. Sitä on luvassa kotien yllätysremonttien muodossa. Uutta sarjaa juontaa Vanessa Kurri, sisustukset suunnittelee Seija Strand, ja remontit toteuttaa Perttu Sirviö, joka muistetaan Suomen ensimmäisenä Big Brother -voittajana.

Miehen puolikkaat, Sub klo 20.30
Ronskeilla esiintymisillään ja musiikkivideoillaan kohauttanut Miley Cyrus vierailee tämäniltaisessa jaksossa, jossa Waldenin vanhan ystävän tytär Missi tulee pariksi päiväksi kylään, ja myös Jake saapuu yllättäen viikonloppulomalle. Miley Cyrus nähdään Missin roolissa.

Kuningas Litmanen, TV2 klo 22.07
Arto Koskisen ohjaama Kuningas Litmanen kertoo Suomen kansainvälisesti menestyneimmän jalkapalloilijan Jari Litmasen elämäntarinan.
 
Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,50€ + Ilta-Sanomien hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. 6

      Michael Jacksonin nuorimmasta pojasta Blanketista, 15, julkaistiin tuore kuva – fanit hullaantuivat: ”Näyttää isältään”

    7. 7

      Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

    8. 8

      Nämä kuvat paljastavat – Teuvo Teräväinen ja Sebastian Aho ovat NHL:n ehdotonta kärkeä

    9. 9

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    10. 10

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    9. 9

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. Näytä lisää