Sebastian

Viihde

Kuvia Justin Bieberin kodista julki – keittiö täynnä huumetarvikkeita

Julkaistu:

Viihdesivusto TMZ on julkaissut joukon valokuvia, jotka sivusto väittää olevan otettu Justin Bieberin keittiössä.
Sivuston mukaan kuvat on otettu Bieberin kodissa tammikuussa 2013. Kuvissa on näkyvillä esineitä, jotka viittaavat huumeidenkäyttöön – bongeja, muita tarvikkeita sekä kannabista tiimalasin muotoisessa astiassa.

TMZ:n mukaan Bieberin talossa on myös erityinen huone, jossa hän ystävineen tapaa polttaa pilveä. Kuvista viimeinen on kyseisestä huoneesta.

Poppari Justin Bieber oli kuvien ottohetkellä 18-vuotias. Hän on viime viikkoina joutunut keskelle huumekohua.

TMZ:n mukaan poliisi teki pari viikkoa sitten ratsian Bieberin kotiin, kun tämä heitteli naapureitaan kananmunilla. Ratsian aikaan Bieberin kotona oli esillä lääkkeitä ja huumausaineita, mutta puutteellisen etsintäluvan takia poliisi ei voinut takavarikoida aineita.

Viime viikon torstaina Bieber puolestaan pidätettiin Miamissa rattijuopumuksesta ja ylinopeudesta. Sittemmin poliisiraportin todenperäisyys on kyseenalaistettu.

Bieberin veren alkoholipitoisuus saattoikin pidätyshetkellä olla vain 0,14 promillea, vaikka torstaisessa tiedotteessaan poliisi ilmoitti lukemiksi 0,4 promillea. Hän ei myöskään ehkä sittenkään ajanut ylinopeutta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. 6

      Suomalaisten seksikäytös Thaimaassa huolestuttaa – tähän perustuu vaarallinen legenda vastustuskyvystä HI-virukselle

    7. 7

      Poliisi pyytää havaintoja 14-vuotiaasta Sandrasta – katosi yli kuukausi sitten

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Uskonnollisten ääriryhmien pasmat sekosivat tästä Ateenaan pystytetystä enkelipatsaasta – kuva

    10. 10

      Farmaseutin työpäivä sai järkyttävän käänteen: Veitsimies tuli viereen ja esitti vaatimuksen – kuvat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    2. 2

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    3. 3

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    4. 4

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    5. 5

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    6. 6

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    7. 7

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    8. 8

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    9. 9

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    5. 5

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    6. 6

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    7. 7

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    8. 8

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    9. 9

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    6. Näytä lisää