Kauno, Kasperi

Viihde

Aikakoneen Sani: kolmevuotias tytär kertoo aavemaisia juttuja

Julkaistu:

Lapsi
Aikakoneen laulajan Saija "Sani" Aartelan vuonna 2010 syntynyt tytär alkaa olla puheliaassa iässä.
Sani kertoo, että lapsen kasvaessa keskusteluistakin alkaa tulla hyvin kiinnostavia.

- Kun selityksen virta alkaa, ne ovat äärettömän hauskoja keskusteluja, vaikka hän on noin pieni ihminen. Sieltä tulee sellaisia viisauksia välillä, että kysyn, mistä sä oikein olet tullut, Sani kuvailee.

Sanin mukaan tyttären jutut ovat välillä jopa vähän aavemaisia.

- Hän rupeaa yhtäkkiä kertomaan, mistä hän on tullut, ja millainen hänen perheensä oli. Hän kertoo, keitä kaikkia ja millaista siellä oli, ja mitä eläimiä. Äiti on, että ok, no niin, Sani naurahtaa.

- Se on ihan spookya!

- Seuraavana päivänä tulee sama litania uudelleen. Ihan varmaan tällaista on muillakin lapsilla, mutta se pistää aina vähän miettimään, hän kertoo.

Tytär on päässyt kerran isovanhempiensa kanssa katsomaan äitiään keikalla, mutta tapaa siitä ei Sanin mukaan tule, koska ajomatkat ovat niin rankkoja.

- Kun hän ymmärsi, että tuolla äiti soittaa noiden setien kanssa, hän kiltisti kuunteli tunnin, tapitti ja antoi väliaplodeja. Hänelle konkretisoitui varmaan ensimmäistä kertaa, että minne äiti menee, kun hän menee töihin.

Lue lisää sooloalbumiaan työstävän Sanin kuulumisista keskiviikon Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    2. 2

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    3. 3

      Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    6. 6

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    7. 7

      Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

    8. 8

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    9. 9

      Mies kuoli työtapaturmassa sahalla Kalajoella

    10. 10

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    5. 5

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    6. 6

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    9. 9

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    10. 10

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    2. 2

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    3. 3

      Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Moskovan ex-lähettiläs Himanen: Suomen haettava Natoon pian – ja ilman kansanäänestystä

    6. Näytä lisää