Kaikkien aikojen parhaaksi ylistetty suomalaiselokuva televisiossa lauantaina - Viihde - Ilta-Sanomat

Kaikkien aikojen parhaaksi ylistetty suomalaiselokuva televisiossa lauantaina

Kriitikoiden yhdeksi Suomen parhaista elokuvista Komisario Palmun erehdys esitettiin lauantaina televisiossa.

Komisario Palmun erehdys -elokuvaa pidetään yhtenä parhaista kotimaisista elokuvista.­

11.1.2014 16:49 | Päivitetty 11.1.2014 22:00

Yle Teema esittää lauantaina kolme komisario Palmu -elokuvaa. Kello 21 käynnistyvä leffaputki alkaa Komisario Palmun erehdys -elokuvalla.

Sen jälkeen nähdään Kaasua, komisario Palmu ja Tähdet kertovat, komisario Palmu -elokuvat.

Yle Teema ottaa sivustonsa mukaan elokuvilla varaslähdön niiden ohjaajan Matti Kassilan 90-vuotisjuhlintaan. Elokuvat ovat valmistuneet vuosina 1960, 1961 ja 1962, ja ne ovat suomalaisen elokuvan kestosuosikkeja – klassikoita, joiden katsomiseen ei kyllästy useankaan kerran jälkeen.

Yle Teeman mukaan Komisario Palmun erehdys valittiin vuonna 2012 kaikkien aikojen parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi. Valinnan tekivät elokuvakriitikot.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?