Big Brother -ohjelman tulevaisuus täysin auki

Julkaistu:

Jatkoa vai ei?
Pitkään BB:n parissa työskennelleet Mari ja Kim Sainio eivät osaa sanoa mitään ohjelman tulevaisuudesta.
Juontaja Mari Sainio ja muun muassa Big Brotherin ohjaajana vuosia työskennellyt Kim Sainio viettivät keskiviikkona yhteistä iltaa helsinkiläisravintola Rymy-Eetun syntymäpäiväjuhlilla.

Kim Sainio on vuodesta 2006 työskennellyt joka vuosi tiiviisti Big Brotherin parissa.

Vielä toistaiseksi ei ole tiedossa, tullaanko ohjelma näkemään televisiossa ensi syksynä.

- Neuvottelut pitäisi aloittaa pikapuoliin. Minä olen mielelläni mukana, mutta kaikki riippuu kanavasta.

Aiempina vuosina ohjelman jatkosta on kerrottu heti kauden päätyttyä.

Viime syksynä nähty Julkkis Big Brother ei ollut aivan yhtä suuri menestys kuin mitä ohjelma on aiempina vuosina ollut.

- Oppirahoja on maksettu. En sano, että se oli huono kausi, mutta toki opittavaa on.

Sainion mukaan Suomessa voidaan vielä hyvinkin nähdä toinen Julkkis-BB.

- Ei voi sanoa, että ohjelman aika olisi ohi yhden kauden jälkeen. Monissa maissa kausia on tehty useampia ja aina opitaan virheistä.

Big Brother on ollut iso osa Sainion elämää. Ensimmäisenä vuonna hän löysi ohjelmasta rinnalleen myös vaimon.

- Olisihan se varmasti outoa, jos tänä vuonna ei tulisi Big Brotheria. Mutta ei se maailmaani kaataisi.

Mari Sainio on juontanut ohjelmaa jo kolmena kautena. Tällä hetkellä tv-töitä ei ole näköpiirissä.

- Vedän ryhmäliikuntatunteja ja työskentelen kuntosaliohjaajana. Mikäli kutsu vaikka BB-juontajaksi tulee, niin lähden mielelläni.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt