Enni, Eine

Viihde

Charlie Sheen vaihtoi lapsijoulun matkaan pornotähden kanssa

Julkaistu:

Taistelu lapsista
Entinen Miehen puolikkaat -tähti Charlie Sheen ei vietäkään joulua  kaksospoikiensa kanssa.
Poikien huoltaja, lasten eno Scott Mueller ei päästä lapsia isänsä luo, toisin kuin Sheen oli julistanut julkisuuteen.

- Scott ei koskaan aikonut myöntyä siihen, että Charlie olisi viettänyt joulua poikiensa ja heidän äitinsä Brooke Muellerin kanssa. Myöskään Brooke ei ollut siihen halukas. Charlie oli kuitenkin kertonut aikeistaan nähdä poikansa, jottei olisi näyttänyt niin pahalta, kun hän aikoo viedä pornotähtityttöystävänsä Eurooppaan, kertoo RadarOnline.comin lähde.

Sheenillä on myös kaksi tytärtä ex-vaimonsa Denise Richardsin kanssa. Myöskään tyttäriään Sheen saa nähdä jouluna. Sheen julisti Twitterissä aiemmin aattona, että "Ei lapsia jouluna!"

Toinen RadarOnlinen lähde asettaa syypääksi Sheenin:

- Charlie ei voi syyttää tästä kuin itseään. Hän on selkeästi taas syöksykierteessä ja tarvitsee apua. Denisen, oikeusistuimien, Brooken ja lastensuojelun syyttäminen ei muuta perusasiaa ... hänen täytyy ottaa vastuu tekemisistään ja kasvaa aikuiseksi, kertoo lähde 48-vuotiaasta Sheenistä.
 
Charlie ei voi syyttää tästä kuin itseään.

Radar paljasti aiemmin, että Sheen aikoo viettää joulua pornotähti Brett Rossin kanssa Euroopassa.

Kiitospäivänä Sheen hylkäsi aikeet viettää pyhää Denisen sekä tytärtensä kanssa, ja meni sen sijaan Brettin kanssa Cabo San Lucasin lomakohteeseen Meksikoon.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    6. 6

      Prinsessa Eugenien häistä tulossa kiusallinen tilaisuus Meghanille – kohtaa kirkossa prinssi Harryn ex-rakkaan: naisten välit erittäin viileät

    7. 7

      Presidenttiehdokkaat vastasivat: Mitä Venäjä tekisi, jos Suomi liittyisi Natoon?

    8. 8

      Vakavassa vaaratilanteessa Helsinki-Vantaalla olleessa koneessa oli 60 matkustajaa

    9. 9

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    10. 10

      Kuka on terävin presidenttiehdokas IS:n ja HS:n vaalitentissä? Lue kommentoivaa seurantaa hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    4. 4

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    5. 5

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    6. 6

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    7. 7

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    8. 8

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    9. 9

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    10. 10

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies anasti matkustajia täynnä olleen bussin keskellä päivää Itäkeskuksessa – lähti ajamaan bussin omaa reittiä

    2. 2

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    3. 3

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Helsinki-Vantaan lottomiljonääri löytyi – 1,2 miljoonan euron voittotosite kulki miehen lompakossa ulkomailla

    6. Näytä lisää