Visa

Viihde

NRJ:n Aamupojat loppui - "Vetää aikuisen miehen silmäkulmat kosteiksi"

Julkaistu:

Radio-ohjelma
Radiokanava NRJ:n suosittu ja palkittu aamuohjelma Aamupojat hiljeni viimeisen kerran perjantaina.
Renne Korppila ja Anssi Honkanen ovat juontaneet yhdessä Aamupojat-show'ta vuodesta 2007 lähtien. Perjantai oli heidän viimeinen yhteinen lähetyksensä.

- Totta kai fiilikset ovat haikeat. Tässä ollaan kuitenkin kuusi ja puoli vuotta tehty yhdessä intensiivisesti duunia ja siihen on mahtunut kaikenlaista. Kun tänä aamuna kävimme läpi, mitä kaikkea olemme vuosien varrella tehneet, niin kyllähän se vetää aikuisenkin miehen silmäkulmat kosteiksi, Renne Korppila sanoo IS:lle.

Anssi Honkanen siirtyy vuodenvaihteessa juontajamaan Voicen aamuohjelmaa yhdessä Niina Backmanin kanssa. Korppila puolestaan jatkaa tulevaisuudessakin NRJ:n aamuohjelman juontajana - mutta uusien kollegojen kanssa.

Korppilan mukaan NRJ:n uusi aamuohjelma alkaa tammikuun puolenvälin tienoilla, ja ohjelman juontajat julkistetaan lähiviikkoina.

- Kun ryhdytään uutta juttua tekemään uuden porukan kanssa, onhan se erilaista. Joidenkin ihmisten kanssa se kemia toimii loistavasti, ja mulla ja Anssilla se kolahti heti ensilähetyksestä lähtien, Renne sanoo haikeana.

Aamupojat on palkittu kerran vuoden radiojuontajina (2008) ja kahdesti vuoden radio-ohjelmana (2010 ja 2012).

Lisäksi Aamupojat ovat julkaisseet yhden studioalbumin (Radiohitit, 2009) ja kaksi singleä. Lisäksi he ovat julkaisseet NRJ:llä ja YouTube-videopalvelussa useita yhdessä tekemiään kappaleita, joista tunnetuimpia ovat Elastisen kanssa tehty joulubiisi Heiluta sun joulukinkkua (2007) sekä Beibi älä vonkaa (2008).

- Kiitos kaikille, jotka ovat meitä vuosien varrella kuunnelleet. Kuulijat ovat olleet meille erittäin tärkeitä ja olemme saaneet heiltä suurta apua ohjelman tekoon. Ilman heitä me emme olisi mitään, Korppila sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    3. 3

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    4. 4

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    5. 5

      Kuolemantapaus Karibian-risteilijällä: Nainen putosi yksityishytin parvekkeelta 11. kannelle ja kuoli

    6. 6

      Brittihovissa toisetkin häät tänä vuonna: Prinsessa Eugenie kihlautui rakkaansa kanssa!

    7. 7

      Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

    8. 8

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    9. 9

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    10. 10

      Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    5. 5

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    6. 6

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    3. 3

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    4. 4

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    5. 5

      Kuolemantapaus Karibian-risteilijällä: Nainen putosi yksityishytin parvekkeelta 11. kannelle ja kuoli

    6. Näytä lisää