Uljas

Viihde

Mariah Careyn esiintyminen hermostutti ihmisoikeusaktivistit - "Se oli surullinen spektaakkeli"

Julkaistu:

Kyseenalainen konsertti
Laulaja Mariah Carey on raivostuttanut ihmisoikeusaktivistit taannoisella esiintymisellään.
Mariah Carey esiintyi sunnuntaina Angolassa maata diktaattorin tavoin johtavalle José Eduardo Dos Santosille.

Carey sai amerikkalaislehtien mukaan kaksituntisesta konsertista miljoonan dollarin, eli noin 730 000 euron korvauksen.

Esiintyminen on saanut ihmisoikeusaktivistit raivon valtaan, sillä Dos Santosia pidetään yhtenä maailman häikäilemättömimmistä diktaattoreista.

- Se oli surullinen spektaakkeli kansainväliseltä artistilta, jonka säälimätön poliisivaltio houkutteli viihdyttämään. Tämä teko vahvistaa Angolan kleptokratiaa, mikä on ajanut suuren osan angolalaisista elämään alle kahdella dollarilla päivässä, ihmisoikeusjärjestö HRF:n puheenjohtaja Thor Halvorssen sanoi.

Mariah Careyn konserttia sponsoroi kännykkäyhtiö Unitel, jonka omistaa Dos Santosin tytär - joka on myös Angolan Punaisen Ristin johtaja.

Carey on aiemminkin herättännyt närää esiintymällä diktaattoreille. Viisi vuotta sitten hän esiintyi Libyan johtajalle Muammar Gaddafille, joka kuoli vuonna 2011.

- Mariah Carey ei tunnu saavan tarpeekseen diktaattorien rahasta. Hän siirtyi nyt yksityisistä esiintymisistä julkisiin kannatuskonsertteihin, joilla tuetaan Afrikan suurinta ihmisoikeuksien loukkaajaa ja korruptoitunutta tyrannia, Halvorssen sanoi.

Carey poseerasi konsertin yhteydessä kuvassa yhdessä Dos Santosin ja tämän perheen kanssa. HRF:n mukaan Carey kommentoi kuvaa seuraavasti:

- Olen onnellinen voidessani olla tässä huoneessa. On suuri kunnia jakaa tämä show Angolan presidentin kanssa.

Lähteet: BANG, Hollywood Reporter, Toronto Sun

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    2. 2

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    3. 3

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    4. 4

      Alaikäisen pojan epäillään puukottaneen tuntematonta nuorta naista puistossa Vaasassa

    5. 5

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    6. 6

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    7. 7

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    8. 8

      Sää kylmenee – myös etelään luvassa pakkasta, mustaa jäätä, lunta ja räntää

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Kuolemaa tekevä 59-vuotias simpanssi tunnisti vanhan ystävänsä ja siitä kuvatusta videosta tuli iso viraalihitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    9. 9

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    10. 10

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    2. 2

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    3. 3

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    4. 4

      Alaikäisen pojan epäillään puukottaneen tuntematonta nuorta naista puistossa Vaasassa

    5. 5

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    6. Näytä lisää