Paul Walkerin kuolinsyy selvisi - Viihde - Ilta-Sanomat

Paul Walkerin kuolinsyy selvisi

Kuolemansyytutkijat julkaisivat raporttinsa keskiviikkona.

Edesmennyt The Fast And the Furious -tähti Paul Walker.­

4.12.2013 22:19

Paul Walkerin virallinen kuolinsyy on selvinnyt, uutisoi ABC News.

Näyttelijä menehtyi auto-onnettomuudessa Kaliforniassa viime lauantaina, kun hänen ystävänsä ohjaama urheiluauto törmäsi puuhun sekä valotolppaan, räjähti ja syttyi palamaan.

Los Angelesin piirikunnan kuolemansyytutkijat julkaisivat keskiviikkona raportin, josta selviävät sekä Walkerin, 40, että hänen autoa ajaneen ystävänsä, Roger Rodasin, 38, kuolemansyyt.

Viranomaisten mukaan kaksi lääkäriä teki vainajille ruumiinavauksen.

Siinä selvisi, että Rodas kuoli välittömästi törmäyksessä. Walker kuoli mahdollisesti muutamia sekunteja hänen jälkeensä törmäyksen ja palovammojen yhteisvaikutuksesta.

Tapauksessa ei epäillä rikosta.

Santa Claritassa sijaitseva onnettomuuspaikka on täyttynyt fanien kukista ja kynttilöistä.­

- Tutkijoiden mukaan molemmat kuolemat olivat onnettomuuksia, raportissa sanotaan.

Raportti vahvistaa myös molempien miesten henkilöyden. Aikaisemmin tällä viikolla on uutisoitu, että vainajat voitiin tunnistaa vain hampaiden perusteella.

Toksikologisten raporttien valmistuminen vie kuudesta kahdeksaan viikkoa.

Poliisi selvittää edelleen, mikä johti tuhoisaan onnettomuuteen. Ylinopeuden arvellaan olevan merkittävä tekijä.

Poliisin mukaan vie päivistä viikkoihin selvittää auton nopeus onnettomuushetkellä sekä se, oliko autossa teknisiä ongelmia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?