Katri, Kaija

Viihde

Fani pyysi alastomalta Jenni Vartiaiselta nimmaria suihkussa

Julkaistu:

Siinä missä koko kuluva vuosi on ollut Cheekin vuosi, voidaan samalla hyvin puhua Jenni Vartiaisen syksystä.
T uhannet fanit odottivat lokakuussa kiihkeästi Jenni Vartiaisen uuden Terra-levyn ilmestymistä kahden vuoden keikkatauon jälkeen.

- Olen saanut hirveästi viestejä, joissa fanit kertoivat olevansa helpottuneita, että uusi levy on hyvä, koska pelkäsivät jo pahinta tauon aikana, Jenni kertoo.
Palaute on ollut helpotus, ja keikoilla yleisö laulaa kovaan ääneen jo uusiakin biisejä.

- En jännittänyt, että ovatko fanit enää tauon jälkeen odottamassa. Olen onnistunut rakentamaan vuosien aikana faneihini aika voimakkaan suhteen. Oli ihanaa, että he luottivat minuun.

Jenni
Vartiainen
on yksi maamme suosituimmista naisartisteista, ellei jopa se suosituin. Cheekin tavoin myös Jenni mainitsee yksityisyyden olevan suursuosion merkittävin hinta. Esimerkiksi julkisessa uimahallissa Jenni ei voisi enää kuvitella käyvänsä, vaikka rakastaakin uintia.

- Olen harrastanut uintia pitkään. Tästä on jo aikaa, mutta kerran olin shampoot päässä uimahallin suihkussa, kun eräs fani tuli kynän ja märän paperinpalan kanssa pyytämään nimmaria, Jenni sanoo ja purskahtaa nauruun.

- Mieti nyt mikä tilanne, kun toinen seisoo siinä paperin kanssa ja samaan aikaa mittailee minua alasti!

Nykyisin Jenni on jo sujut sen kanssa, että ihmiset tunnistavat.

- Välillä löytää itsensä todella mielenkiintoisista keskusteluista tuntemattomien kanssa. Jos taas haluaa kulkea tunnistamattomana, voi vaikka laittaa pipon päähän.

Välillä faneja tapaa myös yllättävissä tilanteissa.
 
- Kerran istuin taksissa, ja kuljettajana oli sellainen vanhempi herrasmies, joka kysyi, että oletko sinä se muruseni. Suurin osa faneista on suunnilleen itseni ikäisiä, se oli hellyttävä tilanne.

Lue lisää lauantain Ilta-Sanomista!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

    2. 2

      Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

    3. 3

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    4. 4

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    5. 5

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    6. 6

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    7. 7

      Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

    8. 8

      Petteri Jussilan Camilla-tytär kertoo tv:ssä isänsä kuolemasta – todisti traagista onnettomuutta 7-vuotiaana: ”Näin monta vuotta painajaisia”

    9. 9

      Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

    10. 10

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    2. 2

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    3. 3

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    6. 6

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    7. 7

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    8. 8

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    9. 9

      Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

    10. 10

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tämä kuosi vaatteissa on laiton monessa maassa – uhkana sakko tai jopa vankeusrangaistus

    2. 2

      Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

    3. 3

      Venäjän kohukansanedustaja yllättää: ”Talvisota tunnustettava miehityssodaksi – suomalais-ugrilaisia kieliä opetettava Venäjällä”

    4. 4

      Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

    5. 5

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    6. Näytä lisää