Vaimo hypnotisoi miehensä salaa verho-ostoksille - Viihde - Ilta-Sanomat

Vaimo hypnotisoi miehensä salaa verho-ostoksille

Hypnotisti Sami Minkkinen paljasti radiokanava Loopin haastattelussa joutuneensa itsekin hypnotisoiduksi.

28.11.2013 9:03

Aikaisemmin IT-alalla työskennellyt Sami Minkkinen kertoi Loopin Jussi Ridanpäälle, kuinka kiinnostui hypnoosista. Innoittajina tarkempaan ihmismielen toimintaan perehtymiseen toimivat Minkkisen televisiossa näkemät lavahypnotistit Paul McKenna sekä Derren Brown. Miestä ihmetytti näiden kyky saada ihminen nukkumaan pelkän kosketuksen voimalla.

- Tietysti piti itsekin mennä kokeilemaan, mutta kukaan ei nukahtanut. Sitten piti vain opetella.

Minkkisen siirtyminen IT-alalta hypnotistiksi ei ole aiheuttanut suuria vastalauseita kotipuolessa. Minkkisen vaimo toimii nimittäin samalla alalla. Tämä on aiheuttanut myös koomisia tilanteita. Minkkinen kertoo löytäneensä itsensä ripustamasta verhoja.

- Löysin itseni Anttilasta ensin ostamasta niitä. Ihmettelin mitä oikein teen siellä. Ilmeisesti vaimon pienet vihjeet ja suggestiot olivat menneet perille. Se ei oikeasti ole minun juttu, että menen ostamaan verhot, Minkkinen kertoo taannoisista tapahtumista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?