Lempi

Viihde

Love Connection -Henri kokkasi ruokaa - vaimoehdokas läksytti kaappien ovien paiskomisesta

Julkaistu:

Illan Love Connection -jaksossa morsioehdokkaat vievät Henrin, Mattin ja Markuksen kotiinsa.
Nina vie Henrin tutustumaan Hyvinkään-kotiinsa.

Nina laittaa miehen kokkaamaan ruuan ja istuu itse pöydän ääreen. Nainen käskee miestä tiukkaan sävyyn lopettamaan keittiön kaappien ovien paiskomisen.

- Onko aina ihan pakko paiskoa kaikkea? Nina puuskahtaa Henrille keittiön pöydän äärestä.

- Jos sä osaat käsitellä naista herkemmin, mikset käsittele muita asioita herkemmin, Nina jatkaa.

Henri nyökkää ja myöntää Niinalla olevan hyvä pointti siinä.

- Ehkä minä syyllistyin ovien paiskomiseen liian lujaa, Henri kommentoi kameroille.

Henri kysyy Ninalta, laitetaanko kana tämän jälkeen vielä uuniin.

- Mulle on ihan sama, koska en kuitenkaan syö sitä, Nina vastaa.

Henri tuumaa Ninalle naisen kuulostavan siltä kuin he olisivat naimisissa.

Jälkeen päin Nina selittää testanneensa Henriä.

- Minulla ei ole oikeutta arvostella ketään, koska yritän itsekin olla koko ajan entistä parempi ihminen. Olen omalla rahalla keittiöni kuitenkin maksanut enkä itsekään paisko keittiöni ovia, kuten Henri teki, hän selitti IS:lle.

Love Connection Yle TV2:lla klo 21!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

    2. 2

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    3. 3

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    4. 4

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    9. 9

      Älä osta näitä! Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    10. 10

      Tallinnan Vanhassakaupungissa seisoo kaunis talo, jolla on painajaismainen historia – KGB kidutti 15-vuotiasta tyttöä kolme kuukautta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    6. 6

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    7. 7

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    8. 8

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    9. 9

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    10. 10

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

    2. 2

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    3. 3

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    4. 4

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. Näytä lisää