Aapo, Rami

Viihde

Love Connection -morsioehdokas on ammatiltaan koirien uinninopettaja - siis mikä?

Julkaistu:

ENSI JAKSOSSA RIITASOINTUJA
Yle TV2:n Love Connection -sarjassa amerikkalaismies Henriä vikittelevä hyvinkääläinen Nina on ammatiltaan koirien uinninopettaja. Siis mikä?

Nina selittää IS:lle, että kyseessä on vain yksi hänen ammateistaan. Nina oli mukana perustamassa Hyvinkäälle Suomen ensimmäisen koirauimalan toimintaa. Lisäksi hän kehitti toisena Suomen ensimmäisistä koirien uinninopettajista uuden ammatin.

- Olen koko elämäni elänyt hevosten ja koirien kanssa, joten harrastuksesta tuli työtä, Suomen Keksijöiden tukiyhdistys ry:n hallituksessa sekä politiikassa mukana oleva Nina selittää.

Kaikkien koirien pitäisi osata uida, jos ne jäisivät veden varaan. Nina muistuttaa, että koirien uintitekniikassa saattaa olla silti puutteita. Koira voi esimerkiksi käyttää kroppaansa väärin vedessä muun muassa lonkkavikansa takia. Tekniikkaa pystytään hiomaan sisäuimalassa, jossa vesi on kirkasta ja kroppa näkyy – toisin kuin järvessä tai meressä.

Nina opettaa muun muassa pentuja, arkoja rotuja, veteen tippuneita ja siitä traumatisoituneita koiria sekä leikkauspotilaita.

- Lisäksi sisäuimalassa vesipelastuskoirat ja vedestä saalista noutavat voivat treenata talvellakin, hän huomauttaa.

Hän kehuu uimakoulun olevan hauskaa puuhaa myös koiran omistajalle.

Paiskomisesta sanomisesta

Ensi viikon maanantaina Yle TV2:lta tulevassa jaksossa Nina vie Henrin tutustumaan kotiinsa, laittaa miehen kokkaamaan ruuan ja käskee miestä tiukkaan sävyyn lopettamaan keittiön kaappien ovien paiskomisen.

- Onko aina ihan pakko paiskoa kaikkea? Nina puuskahtaa Henrille keittiön pöydän äärestä.

Henri tuumaa Ninalle naisen kuulostavan siltä kuin he olisivat naimisissa.

Jälkeen päin Nina selittää testanneensa Henriä.

- Minulla ei ole oikeutta arvostella ketään, koska yritän itsekin olla koko ajan entistä parempi ihminen. Olen omalla rahalla keittiöni maksanut enkä itsekään paisko keittiöni ovia, kuten Henri teki.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lempi leiskuu ladulla – Suomen maajoukkueen hiihtopariskunnalla hellyttävät yhteiset harrastukset

    2. 2

      Katso, mihin uhkaa syntyä aaton ”mustan joulun vyöhyke” – ”Näiltä alueilta lumi voi sulaa pois”

    3. 3

      Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

    4. 4

      Patrik Laineen tykki puhui ylivoimalla – tulokaskauden ennätys rikki

    5. 5

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    6. 6

      Anu Saagim laukoo suorat sanat pettämisestä pikkujouluissa – ”Kerran vuodessa saa antaa mennä”

    7. 7

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    8. 8

      Nais­tarkka-ampuja Olena taistelee Itä-Ukrainassa – sai pimeä­näkö­laitteen ruotsalaisen Jonaksen avulla

    9. 9

      Jannika B julkaisi hilpeän perhepotretin: identtiset vaatteet Toni Wirtasen kanssa – mukana myös pieni Martta-tytär

    10. 10

      Laulaja Erika Vikmanin räväkkä tyyli kiinnittää huomion – ja aiheuttaa joskus mielipahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Vakava onnettomuus Raskasta Joulua -konsertissa Vaasassa – kattorakenteita putosi yleisön päälle

    3. 3

      Kadonneen Leena Pekkarisen ruumis löytyi piilotettuna maastosta – useita otettu kiinni

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      13-vuotias poika ei palannut kotiin Espoossa – löytyi menehtyneenä

    6. 6

      Vuoden sanaksi valittiin sana, jota moni ei ole koskaan kuullutkaan – ”Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se tarkoittaa”

    7. 7

      Onko tässä historian pahin tietovisamoka? Oikea vastaus oli aivan nenän edessä, arvasi silti väärin –juontaja piikitteli, some lynkkasi

    8. 8

      Viimeinen oljen­korsi paloi? Asianajaja: 91-vuotiaan leski­rouvan häätö on toteutumassa maanantaina kello 10

    9. 9

      Puolen vuoden työpaikka­flirtti lähti käsistä pikkujouluissa – Antti, 37: Käteen jäi vain vaivaantunut olo

    10. 10

      Helsinkiläis­mies hieraisi silmiään, kun näki Tokmannin käytävällä läjän nelos­lonkeroa – ”Mietin, onko laki jo voimassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoossa kadonnut 13-vuotias löytyi kuolleena

    2. 2

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    3. 3

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    4. 4

      Kolmen lapsen äiti julkaisi rehellisen kuvaparin vain muutama tunti synnytyksen jälkeen – paljastaa vaietun totuuden

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lempi leiskuu ladulla – Suomen maajoukkueen hiihtopariskunnalla hellyttävät yhteiset harrastukset

    2. 2

      Katso, mihin uhkaa syntyä aaton ”mustan joulun vyöhyke” – ”Näiltä alueilta lumi voi sulaa pois”

    3. 3

      Kuvat: Maailman vilkkain lentoasema pimeni – lentoliikenne kaaoksessa, matkustajia jumissa koneissa ja terminaaleissa

    4. 4

      Patrik Laineen tykki puhui ylivoimalla – tulokaskauden ennätys rikki

    5. 5

      Hanna-Leena todisti epätodellista näkyä Vaasa Arenassa: ”Lapset itkivät ja kirkuivat”

    6. Näytä lisää