Illalla televisiossa: Hannibal herkuttelee ihmislihalla – ällötysvaroitus! - Viihde - Ilta-Sanomat

Illalla televisiossa: Hannibal herkuttelee ihmislihalla – ällötysvaroitus!

Uudessa sarjassa Hannibalia näyttelee Mads Mikkelsen.

Mads Mikkelsenin näyttelemän Hannibal Lecterin lihaherkut eivät kestä päivänvaloa.­

7.11.2013 7:18 | Päivitetty 7.11.2013 15:27

Hannibal, Nelonen klo 21.00 Tanskan suosituin elokuvatähti Mads Mikkelsen tekee uuden aluevaltauksen tänään Nelosella alkavassa amerikkalaisessa tv-sarjassa Hannibal, jossa hän näyttelee legendaarista kauhuhahmoa tohtori Hannibal Lecteriä.

Kannibalismia harjoittava sarjamurhaaja ja nerokas psykiatri Hannibal perustuu Thomas Harrisin romaaneihin. Hahmosta teki unohtumattoman tulkinnan Sir Anthony Hopkins Uhrilampaissa (1991) ja myöhemmin Hannibalissa (2001) ja Punaisessa lohikäärmeessä (2002).

Mikkelsen on kertonut The Independent -lehdelle, että oli pelottavaa lähteä tekemään versiota hahmosta, joka on nauliutunut ihmisten tajuntaan toisen näyttelijän suorituksena.

- Kun sain käsikirjoituksen, en ollut varma, mihin suuntaan se oli menossa, joten olin epäileväinen. Anthony Hopkins hioi roolin täydelliseksi, joten miten me voisimme lähestyä sitä? Mikkelsen pohti The Independentille.

Mikkelsen on kuvaillut Hannibalia onnellisimmaksi ihmiseksi, jota hän on näytellyt.

- Hän on onnellinen, vaikka tekee kammottavia asioita.

Sarjan jokaisella jaksolla on kulinaristinen nimi Hannibalin ihmislihaisten erikoisherkkujen mukaan. Ensimmäinen jakso on nimeltään Aperitiivi. Sarjan muissa päärooleissa nähdään Hugh Dancy ja Laurence Fishburn. Sarjan ikäraja on 16 vuotta.

Hehku, TV2 klo 19.30 Näyttelijä Pauliina Hukkanen tutustui isäänsä vasta aikuisena. Minkälaisia perhesalaisuuksia suomalaiset kantavat mukanaan ja miksi niistä kannattaisi puhua? Haastattelussa perheterapeutti Sirkku Suontausta-Kyläinpää. Parfymööri Max Perttula perehdyttää hehkulaiset tuoksujen maailmaan.

Idols LIVE, MTV3 klo 20.05 Tänään lavalle nousevat Mitra Kaislaranta, Niko Brotkin, Erika Vikman, Joseph Miettinen ja Sara Kurkola.

Sex and the City - Sinkkuelämää 2, Ava klo 21.00 Toisessa, vuonna 2010 valmistuneessa Sinkkuelämää-elokuvassa newyorkilaisnelikosta kolme on tukevasti naimisissa. Carrie rakastaa aviomiestään Kihoa, uratykki Mirandalla on uskollinen Steve ja Charlotte painii kahden pienen tytön aiheuttamassa äitistressissä. Samanthan tehtäväksi jää haluta seksiä jokaisen kaksilahkeisen kanssa, kun ystävykset suuntaavat riemulomalle Abu Dhabiin.

Sarasvuo, Nelonen klo 22.00 Jari Sarasvuon vieraina tänään Juha Sipilä, jonka kanssa keskustellaan rikastumisesta. Kulttiohjaaja Jari Halonen kertoo siitä, miten Kalevalaa pitää tulkita. Toni Virtanen valitsee Suomen seuraavan maailmantähden. Pekka Hyysalo on todellinen selviytyjä. Enbuske & Linnanahde Crew, MTV3 klo 22.45 Kauden viimeisessä ohjelmassa Matkaoppaista tuttu Janne Antin kertoo sairastumisestaan HIV:iin, Paula Koivuniemi laulaa, Timo Soini puhuu politiikkaa ja Sami Hedberg naurattaa.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?