Lempi

Viihde

Madonna avautuu menneisyydestään: "Minut on raiskattu"

Julkaistu:

Paljastus
Madonna kertoo kokemuksen tehneen hänestä aikaisempaa vahvemman.
55-vuotias laulaja Madonna kertoo Harper’s Bazaar -lehdessä tulleessaan raiskatuksi uransa alussa. Hän on kertonut kokemuksistaan viimeksi parikymmentä vuotta sitten, mutta ei ole halunnut palata kipeihin muistoihin usein sen jälkeen.

Raiskaus tapahtui pian sen jälkeen, kun Madonna saapui New Yorkiin toteuttamaan unelmaansa tähteydestä.

- New York ei ollut sitä kaikkea, mitä kuvittelin sen olevan. Se ei ottanut minua vastaan syli avoimena. Ensimmäisen vuoden aikana minua osoitettiin aseella, minut raiskattiin talon katolla, jonne minut raahattiin veitsi selkääni vasten.

Hän puhui raiskauksestaan ensimmäisen kerran vuonna 1995 NME:n haastattelussa. Silloin hän sanoi, että kokemus teki hänestä vahvemman.

- Se teki minusta selviytyjän, hän sanoi tuolloin.

Madonna kertoo Harper’s Bazaar -lehdessä myös muista ikävistä New Yorkin kokemuksistaan. Muun muassa hänen asuntonsa ryöstettiin kolme kertaa, vaikka siellä ei ollut ensimmäisen rosvouksen jälkeen mitään arvokasta jäljellä.

- He veivät silloin radioni.

Madonna oli päättänyt pärjätä, vaikka joutui muun muassa tekemään töitä, mitä inhosi.

- Yritin tulla ammattitanssijaksi, maksoin vuokrani poseeraamalla alastonmallina tuijottaen ihmisiä, jotka tuijottivat minua. Se oli kovaa ja yksinäistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    3. 3

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    6. 6

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    7. 7

      Tiia, 22, putosi Idolsista – he kolme kisaavat voitosta!

    8. 8

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    9. 9

      Nainen ei päässyt ulos palavasta asunnosta Kauhavalla – naapuri pelasti harjanvarren avulla

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    4. 4

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    5. 5

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    6. 6

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    7. 7

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    8. 8

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    2. 2

      Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

    3. 3

      Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

    4. 4

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    5. 5

      Sasun haarukkaan tarttui auki rullattu kondomi – opiskelijaruokalan kastikkeesta paljastui ällöttävä yllätys

    6. Näytä lisää