Illalla televisiossa: Muistatko tämän 1980-luvun suosikkisarjan? - Viihde - Ilta-Sanomat

Illalla televisiossa: Muistatko tämän 1980-luvun suosikkisarjan?

Fame palaa uusintana.

4.10.2013 7:24 | Päivitetty 4.10.2013 15:27

Fame, Kutonen klo 18.00 Muistatko vielä Leroyn, Dannyn, Cocon ja Brunon 80-luvun suositusta musiikkidraamasarjasta Fame? Taidepainotteiseen New Yorkin City High Schooliin sijoittuva sarja tuo juonikuvioiden keskelle spontaaneja tanssi- ja musiikkiesityksiä. Sarjaa kuvattiin vuosina 1982–1987.

Sellisti Julie (Lori Singer) on ensimmäisen jakson keskushenkilö. Hahmon näyttelijä nähtiin myöhemmin sellistinä myös elokuvassa Short Cuts – Oikopolkuja (1993). Ensimmäisessä jaksossa vilahtaa myös Nanny-sarjan Fran Drescher.

Vain elämää, Nelonen klo 20.00 Uusi kausi käynnistyy Ilkka Alangon päivällä. Uudet tulkinnat Neljän Ruusun kappaleista saavat artistin näyttämään tunteensa.

Kohti uutta, Teema klo 21.00 Bond-ohjaajana kunnostautunut Sam Mendes on ohjannut täysin toisesta ääripäästä olevan humaanin draamakomedian Kohti uutta (2009).

Inhimillinen tekijä, TV1 klo 22.00 Murrosiän kuohunta voi viedä pojan sivuraiteelle ja väärään suuntaan. Mikael Gabrielin pelasti rap-musiikki, Dieudonne Mavundan urheilu. Keskustelussa mukana myös perhekodin vetäjä Juha Juurikkala.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?