Sarasvuo mysteerivieraistaan: "He ovat fiksuja ihmisiä - panokset korkeat" - Viihde - Ilta-Sanomat

Sarasvuo mysteerivieraistaan: "He ovat fiksuja ihmisiä - panokset korkeat"

Jari Sarasvuo palaa tänään ruutuun Nelosen uudessa Talk Show -ohjelmassa.

26.9.2013 18:59

Jari Sarasvuo kertoo Neloselle antamassaan haastattelussa, että paluu televisioon jännittää häntä sen verran, että hän heräsi viime yönä miettimään asiaa.

- Itse siinä ohjelman avaushetkessä uskon, että on aika rauhallinen olo, mies kertoo.

Sarasvuon mukaan paluulla televisioon ei ole mitään tekemistä rahan kanssa, vaan päätökseen vaikutti halu tutustua vieraaksi kutsuttaviin henkilöihin.

Sarasvuo ei ole paljastanut ketään Talk Show -ohjelmaan kutsuttuja tai suostuneita vieraita. Katsojia pidetään siis jännityksessä jokaisen jakson alkuun asti.

Juontajan mukaan vieraat tulevat ohjelmaan mielellään, vaikka välillä onkin liikkunut huhuja, että vieraita olisi vaikea saada.

- He ovat fiksuja ihmisiä, joten kyllä heilläkin on panokset korkeat.

- On tervettä olla sopivasti epävarma ja viisaasti hereillä ja varpaillaan. Mutta kyllä ne ovat tosi mielellään tulleet.

Sarasvuon mukaan ainoat vieraat, jotka ovat kieltäytyneet tulemasta ohjelmaan, ovat jääneet pois ymmärrettävistä syistä.

- Niihin (kieltäytymisiin) on ollut jopa laillisia esteitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?