Severi

Viihde

Jari Sarasvuo palaa televisioon: Vieraita pelottaa ja lavasteet vaihtoon

Julkaistu:

Uusi show
Torstaina 15 vuoden tauon jälkeen oman keskusteluohjelman aloittava Jari Sarasvuo on ehtinyt aiheuttaa harmaita hiuksia tuotantoyhtiölle jo ennen ensimmäistä lähetystä.
- Viime viikolla kriisiytin koko tuotannon, kun näin ohjelmani lavasteet. Ilmoitin, että voitte viedä ne 50 000 euron lavasteet Super Marjon himaan, Jari Sarasvuo heittää.

- Lavaste oli hieno, mutta se ei sopinut siihen ajatukseen, joka minulla on ohjelmastani. Lavasteet menivät vaihtoon, ja se maksoi tuotantoyhtiölle ihan helvetisti.
 
Nelosen myöhäisillassa nähtävä Sarasvuo-keskusteluohjelma lähetetään suorana, ja vieraat pidetään viimeiseen asti salassa. Tämä oli myös Sarasvuon vaatimus.

- Yritämme tällaista ratkaisua ainakin ensimmäisessä lähetyksessä, Sarasvuo kertoo IS:lle.

Jos jotain voi päätellä niistä henkilöistä, jotka Sarasvuo olisi halunnut lähetykseen, luvassa on jotain suurta.

- Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa kieltäytyi kohteliaasti. Anneli Auerin olisin myös halunnut lähetykseen, mutta häntä ei voi saada haastatteluun kesken oikeudenkäynnin.

Sarasvuo myöntää suoraan, että osa studioon pyydetyistä vieraista pelkää, mitä tuleman pitää.

- Moni on sanonut, että heitä pelottaa tulla vieraakseni. Olen sanonut heille, että se on ihan oikein; pelko on ihan normaalia, mutta olet silti turvassa, Sarasvuo kertoo.

Aivan kaikesta ei myöskään tarvitse puhua.
- Jos sovin haastateltavan kanssa etukäteen, että jostakin tietystä aiheesta en kysy, niin pidän aina lupaukseni.

On myös asioita, joista Sarasvuo itse ei suostu haastateltavien kanssa puhumaan.
- En aio tehdä kenenkään kanssa mitään levypromoja.

Yle Puheen nimikkokeskusteluohjelmaansa keväällä menestyksekkäästi isännöinyt Sarasvuo haluaakin tehdä tällä kertaa aivan erilaista tv-ohjelmaa kuin 28-vuotiaana – juontaessaan Simo Rantalaisen kanssa huippusuosittua Hyvät, pahat ja rumat -keskusteluohjelmaa.

- Suhtaudun tähän ohjelmaan kunnianhimoisemmin kuin aikoinaan HPR:ään. Se oli viatonta nuoren ihmisen mekastusta: nyt olen enemmän tosissani, Sarasvuo sanoo.

- Ihmisillä on sisäisesti nälkä, ja he haluavat pohtia emotionaalisesti vaarallisia asioita ja sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. En halua näillä kilometreillä tehdä enää mitään helppoa, muovista paskaa.
- Olen vaativa ihminen, mutta olen myös valmis epäonnistumaan.

Jutusta on korjattu lavasteiden hinta, joka on 50 000, ei 150 000 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    6. 6

      Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

    7. 7

      Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

    8. 8

      Björn Wahlroos tahtoo myllätä perustuslain: käsittelyn pitäisi muistuttaa oikeudenkäyntiä

    9. 9

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    10. 10

      Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    6. 6

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    7. 7

      MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

    8. 8

      Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

    9. 9

      Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

    10. 10

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    10. 10

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

    4. 4

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    5. 5

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    6. Näytä lisää