Silja, Selja

Viihde

Illalla televisiossa: Tältä tuntuu muuttaa Ruandasta Kajaaniin

Julkaistu:

TV-TÄRPIT
Millainen maa se Finland mahtaa olla? Yksinhuoltaja Mukamusoni ja hänen lapsensa odottelivat kolme vuotta pääsyä pois Ruandan Kibizan pakolaisleiristä.
Dokumenttiprojekti: 6954 kilometriä kotiin, TV1 klo 21.30
Kongon sisällissota ajoi Mukamusonin ja hänen neljä lastaan pakoon naapurimaahan Ruandaan. Perhe valittiin kiintiöpakolaisiksi Suomeen, mutta lähtöpäivän odotus venyi kolmen vuoden mittaiseksi.

Dokumentissa kamera seuraa jännittyneen perheen matkaa kohti tuntematonta Eurooppaa.

Lopulta saavutaan pimeään Kajaaniin. Lapset kysyvät äidiltään, kuinka monta kertaa päivässä Kajaanissa on yö. Ulkoilupukuun puettu koira saa heidät tirskumaan.

Helsinkiläissyntyisen Juan Reinan dokumentti on palkittu kuvaus maahanmuutosta.

Prisma: Miten tulla luovemmaksi?, TV1 klo 19.00

Prisma etsii vastausta, onko aivoja mahdollista kannustaa yhä kekseliäämmiksi. Entä mihin perustuu jazzmuusikon improvisointikyky, ja kuinka piilotajuntaa voi hyödyntää?

Hetkiä kaupungissa, Teema klo 21.30

Uudessa sarjassa näyttelijät Anna Paavilainen ja Marja Salo järjestävät Omatunto-klubia Kansallisteatterin kellarissa.

Luonnoton historia, Sub klo 23.00

Uusi sarja kertoo lukioikäisestä Henry Griffinistä ( Kevin G. Schmidt), joka on viettänyt koko nuoren elämänsä matkustaen maailmalla antropologivanhempiensa mukana. Nyt vanhemmat ovat päättäneet lähettää Henryn tämän kotimaahan Yhdysvaltoihin, joka on pojalle tuiki tuntematon.

Tykkää Tv-lehden Facebook-sivusta ja näet parhaat tv:n katseluvinkit myös Facebookissa.

Uusi Ilta-Sanomat Tv-lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Se myydään yhdessä Ilta-Sanomien kanssa hintaan 1,30€ + Ilta-Sanomien hinta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    6. 6

      Tarja Halonen ei esiintynytkään itse köyhänä laitapuolen kulkijana – presidentti paljasti kuvatempun venäläissivustolle

    7. 7

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    10. 10

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    3. 3

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    6. 6

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    7. 7

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    10. 10

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    3. 3

      Stand up -koomikko Niko Kivelä hankki lomakeskuksen Kuusamosta – näin hulppeat ovat tilukset

    4. 4

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    5. 5

      Nämä kaksi kuningasperheelle tärkeää henkilöä kuningatar Elisabet jätti kutsumatta 70-vuotishääpäiväjuhliinsa

    6. Näytä lisää