Kauno, Kasperi

Viihde

Vain elämää -tähti: Ei ole helppoa esittää toisten kappaleita

Julkaistu:

Vain elämää
Vain elämää -sarjan tähti Pauli Hanhiniemi pääsi muokkaamaan kuuden artistin kappaleet mieleisekseen. Itse kirjoittamaansa materiaalia koko uransa aikana esittäneelle muusikolle toisten kappaleisiin tarttuminen oli haaste.
- Ei ole helppo urakka esittää toisten kappaleita. Olen aina esittänyt omia biisejä, niin oli vaikea napata jostakin toisen biisistä kiinni ja tehdä siitä oma versio. Parina iltana onnistuin hyvin ja itsestäkin tuntui, että tämä meni kivasti. Pari kertaa taas jäi vähän kaivelemaan, ettei päässyt esityksessä ihan siihen mihin pyrki, Pauli Hanhiniemi summaa.

Sarjassa Hanhiniemi pääsi näkemään myös kuusi hyvin erilaista tulkintaa omista kappaleistaan.

Osa tulkinnoista yllätti Hanhiniemen täysin, mutta erityisesti hän yllättyi siitä, mitä tunteita tulkinnat herättivät hänessä itsessään.

- Omat kappaleet ovat hyvin henkilökohtaisia ja niihin liittyy paljon muistoja. Toisen tulkinta omasta kappaleesta on niin erilainen. Se on häkellyttävää, kuinka laulua kuunnellessa tuli muistot siitä, miksi biisi on joskus syntynyt ja mitä kaikkea sen kirjoittamisen jälkeen on tapahtunut. Kyllä se aikamoisen tunnepläjäyksen synnyttää, Hanhiniemi pohtii.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Jäämereltä puhaltaa hyytävää ilmaa ja mustaa jäätä Suomeen – Keski-Suomeen odotetaan lunta

    5. 5

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    6. 6

      Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

    7. 7

      Iivo Niskanen älähti hiihdon palkintorahoista – jopa norjalaiset haukkuivat pystyyn

    8. 8

      Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

    9. 9

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    10. 10

      Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    3. 3

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    7. 7

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    8. 8

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    9. 9

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    10. 10

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Jäämereltä puhaltaa hyytävää ilmaa ja mustaa jäätä Suomeen – Keski-Suomeen odotetaan lunta

    5. 5

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    6. Näytä lisää