Simpsonien luoja kuolemansairas - testamenttasi omaisuutensa eläimille - Viihde - Ilta-Sanomat

Simpsonien luoja kuolemansairas - testamenttasi omaisuutensa eläimille

Sam Simon ja näyttelijätär Jenna Stewart poseerasivat yhdessä Las Vegasissa.

Julkaistu: 29.7.2013 11:34

Simon testamenttasi kymmeniä miljoonia dollareita hyväntekeväisyyteen ennen kuolemaansa.

Yksi Simpsonien luojista, Sam Simon, 58, on testamentannut omaisuutensa hyväntekeväisyyteen, kertoo People.

Simon sairastaa paksusuolensyöpää, jonka on kerrottu olevan terminaalivaiheessa. Hänelle on annettu elinaikaa kolmesta kuuteen kuukauteen.

Yhdeksän Emmy -palkintoa rohmunnut käsikirjoittaja ja tuottaja haluaa käyttää omaisuutensa hyviin tekoihin, sillä hänellä ei ole perillisiä.

Hyväntekeväisyyslistaan kuuluu - monen muun kohteen lisäksi - tienvarsilla sijaitsevien eläintarhojen lakkauttaminen, koirien hoivakoti Malibussa ja taistelu nälkää vastaan.

Simonin on kerrottu nauttivan viimeisistä päivistään, kun hän näkee valtavan omaisuutensa menevän hyvään tarkoitukseen.

- Haluan lopettaa eläimillä tehtävät lääkekokeilut. Niillä ei tee mitään, eivätkä ne toimi, Simon sanoo.

Sam Simonin mukaan nimetyllä säätiöllä on kerrottu olevan varallisuutta 23 miljoonaa dollaria.