Mokoma kävi keikalla Tokiossa - yleisö sekosi 15 sekunnissa - Viihde - Ilta-Sanomat

Mokoma kävi keikalla Tokiossa - yleisö sekosi 15 sekunnissa

Mokoman Marko Annala, Tuomo Saikkonen ja Kuisma Aalto esiintyivät Himoksella juhannuksena.

Mokoman Marko Annala, Tuomo Saikkonen ja Kuisma Aalto esiintyivät Himoksella juhannuksena.

Julkaistu: 23.6.2013 18:42

Japanilaisetkin osaavat pitää hauskaa, kitaristi Tuomo Saikkonen iloitsi.

Metalliyhtye Mokoma vieraili toukokuun lopulla Japanissa showcase-keikalla. Kyse oli Music Finlandin järjestämästä Finland Fest -tapahtumasta, jolla on tarkoitus tehdä suomalaisyhtyeitä tunnetuksi Japanissa. Tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2005.

Suomenkielistä musiikkia soittava Mokoma päätyi tapahtumaan sen japanilaisen järjestäjän kautta.

- Japanin kovin metallipromoottori oli meidän keikalla Tuskassa viime kesänä. Keikan jälkeen hän pyysi meidät heti mukaan, laulaja Marko Annala kertoo.

Metalli marginaalimusiikkia

Metalli on Japanissa marginaalimusiikkia, mutta Mokoma uskoo maassa silti olevan markkinarakoa.

- 15 sekuntia ensimmäisen biisin alusta oli yleisössä käynnissä heti kaksi pittiä, Annala intoilee.

- Japanilaisetkin osaavat pitää hauskaa. Siellä on selkeämpi ero arki- ja työminällä, mutta sitten kaikki myllää, kun siihen annetaan lupa, kitaristi Tuomo Saikkonen kuvailee.

Viinat loppuivat

Japanilainen keikkakulttuuri eroaa kuitenkin muuten melko paljon suomalaisesta.

- Keikalla oli 1500 ihmistä. Ihmiset katsoivat kaikki viisi bändiä, olivat selvästi tulleet kuuntelemaan musiikkia eivätkä ryyppäämään, Annala sanoo.

Japanilaiset järjestäjät eivät olleetkaan varautuneet suomalaisten juomatapoihin.

- Yhdestä baarista loppuivat viinat kesken, kun neljä bändiä paukkasi sisään, Annala paljastaa.

Mokoman lisäksi Finland Festissä esiintyivät Nightwish, Turisas, Jessica Wolff ja Omnium Gatherum.

Tuoreimmat osastosta