Palasiko rakkaus? Jungnerit suukottelivat Bulevardilla - Viihde - Ilta-Sanomat

Palasiko rakkaus? Jungnerit suukottelivat Bulevardilla

Perjantaina avioeropaperit peruneet Mikael ja Maria Jungner nähtiin lauantai-iltana suukottelemassa kadulla.

Maria ja Mikael Jungner eduskuntavaalien valvojaisissa 2011.­

15.6.2013 23:10

Mikael ja Maria Jungnerin avioerotilanne tuntuu muuttuvan hetki hetkeltä.

Pari jätti yhteisen avioerohakemuksen marraskuussa, mutta perjantaina Mikael kävi perumassa aiemmin päivällä jättämänsä toisen vaiheen avioerohakemuksen.

Lauantai-iltana pari nähtiin suukottelemassa Helsingin keskustassa.

- Siinä he olivat kahdestaan autojen välissä Bulevardilla ja suukottelivat onnellisen näköisinä, paikalle sattunut IS:n avustaja kuvailee.

- Eivät he mitenkään piilotelleet tilannetta, mutta en jäänyt seuraamaan tilannetta sen pidemmäksi aikaa.

Silminnäkijä sai tilanteesta sellaisen kuvan, että pari olisi juuri tullut jostain ja jatkamassa teitään eri suuntiin.

- Sellaisilta heihei-pusuilta ja -haleilta ne vaikuttivat.

IS tavoitti kansanedustaja Mikael Jungnerin (sd) pian tapahtuneen jälkeen, mutta hän oli vähäsanainen.

- En halua kommentoida asiaa millään tavalla.

Mikael ja Maria Jungner avioituivat vuonna 2007.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?