Justin Bieber taas naapureidensa riesana:Poliisit paikalle - Viihde - Ilta-Sanomat

Justin Bieber taas naapureidensa riesana:Poliisit paikalle

Teini-idoli Justin Bieberin imago sai jälleen uuden kolauksen, kun tähti sai poliisin vieraakseen Los Angelesissa maanantaiaamuna.

28.5.2013 22:55

TMZ -viihdesivuston mukaan monet 19-vuotiaan Justin Bieberin naapurit olivat soitelleet poliisille ja valittaneet tähden kaahailusta rauhallisessa naapurustossa.

- Soittajat raportoivat Bieberin ajavan huomattavan suurilla nopeuksilla. Ainakin yksi lapsi leikki alueella, jossa hän hurjasteli, sanoi Los Angelesin piirikunnan poliisin tiedottaja Steve Whitmore TMZ -sivustolle.

Kaahailu sattui vain kaksi kuukautta sen jälkeen, kun Bieberiä syytettiin naapurinsa uhkailusta. Hän oli hurjastellut Ferrarilla alueella ja ajautui kiistaan naapurin kanssa. Naapurin mukaan Bieber uhkasi tappaa hänet ja sylki hänen kasvoilleen.

Bieber on käyttäytynyt viime aikoina kaikkea muuta kuin puhtoisesti. Hän jäi kiinni kannabiksen polttamisesta, myöhästyi konsertistaan, uhkasi paparazzia ja puki päälleen kaasunaamarin, jonka selitti myöhemmin vitsiksi kavereiden kesken.

Poliisi aikoo kannustaa syyttäjää määräämään Bieberin hakemaan apua huonoon käytökseensä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?