Hilma

Viihde

Suosikkilaulaja leka kädessä – mitä tapahtui 20 vuotta sitten?

Julkaistu:

20 vuotta sitten
Laulaja Virve Rosti otti Ilta-Sanomissa 20 vuotta sitten kantaa yhteiskunnan palveluiden automatisoitumiseen.
-Tässä joutuu näköjään jatkuvasti opettelemaan kaikenlaisten automaattien käyttöä, laulaja Virve Rosti puhisi Ilta-Sanomissa 20 vuotta sitten.

Rosti oli tuolloin raivoissaan siitä, että tavallinen kansalainen on pakotettu elämään automaattien ehdoilla. Kahviloissa hänen sappensa alkaa kiehua siinä vaiheessa, kun pienen ostosmäärän takia joutuu painelemaan monen näköistä mehu- ja kahvinappulaa.

-Olin jokin aika sitten pohjoisessa kiertueella, jonka aikana käväisin eräässä kylpylässä. Siellä oli automatiikka ihan huipussaan. Ensin piti opetella lippuautomaatin käyttö. Sen jälkeen joutui tutustumaan vielä pukukopin laitteeseen, Virve puhisee.

Virve sanoo hallitsevansa pankkiautomaatin käytön jotenkuten. Hän osaa ottaa aparaatista rahaa, mutta laskut hän maksaa edelleen tiskillä.

-Raivostuttavia ovat myös kauppojen automaattiset vaa’at. Tosin oman kotini lähistöllä olevan ruokakaupan vaakanumerot olen jo oppinut ulkoa, Virve kertoo.

Virveä raivostuttaa, että ihmiset pakotetaan näin elämään tekniikan ehdoilla. Samalla vähennetään joka paikasta inhimillistä palvelemista.

-Tässä lisääntyvät ainoastaan noiden laitteiden huoltotehtävät. Siinä voisikin olla pojalle tulevaisuuden ala, Virve virnisti toukokuussa 1993.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. 6

      Saara Aallon X Factorissa voittanut Matt Terry palasi tv-kisan lavalle vuotta myöhemmin – joutui valtavan ryöpytyksen kohteeksi ulkonäkönsä vuoksi

    7. 7

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    8. 8

      ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

    9. 9

      Riipaiseva puhelu julki: viimeisillään raskaana oleva Heljä ei saa miestään Suomeen – maahanmuuttoviraston päätös mursi unelmat

    10. 10

      Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    6. 6

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    7. 7

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    8. 8

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    9. 9

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    10. 10

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    2. 2

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    3. 3

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    4. 4

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    5. 5

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    6. Näytä lisää