HS: Pihla Viitala vetäytyi merkittävästä tv-roolista Yhdysvalloissa - Viihde - Ilta-Sanomat

HS: Pihla Viitala vetäytyi merkittävästä tv-roolista Yhdysvalloissa

Suomalaista näyttelijä Pihla Viitalaa ei nähdäkään yhdysvaltalaisessa poliisisarjassa.

17.5.2013 15:17

Helsingin Sanomat kertoo suomalaisen näyttelijä Pihla Viitalan, 30, vetäytyneen merkittävästä tv-roolista yhdysvaltalaisessa sarjassa.

Viitalalla oli rooli TNT-kanavan Lost Angels -poliisisarjassa, joka on elokuvaohjaajanakin tunnetun Frank Darabontin luoma tv-sarja. Alun perin sarjaa työstettiin nimellä L.A. Noir, mutta nimi muuttui alkuvuodesta.

Suomalaisnäyttelijä oli tarkoitus nähdä Yhdysvalloissa kesällä 2014, jolloin sarja alkaa pyöriä televisiossa.

Roolia pidettiin suomalaisnäyttelijälle merkittävänä saavutuksena.

Viitala teki kansainvälisen läpimurtoroolinsa tänä vuonna Hollywood-elokuvassa Hannu ja Kerttu: Noitajahti, jossa hän esittää noituudesta syytettyä nuorta ja ystävällistä Minaa.

Näyttelijän edustaja kommentoi lehdelle, ettei Viitala jatka kuvauksia perhesyistä. Viitala sai lapsen saksalaisen miehensä kanssa viime vuoden lopulla.

Voit lukea HS:n uutisen täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?