Auli, Aulikki

Viihde

Ensimmäinen suorassa tv-lähetyksessä vihitty pari: Emme tavoitelleet julkisuutta

Julkaistu:

Henriikka ja Lassi saivat toisensa tiistai-iltana Nelosen suorassa lähetyksessä.
Helsingin Vanhassa kirkossa vihittiin tiistai-iltana lähes yhdeksän vuotta seurustellut pari, Henriikka Kulju, 26,  ja Lassi Savolainen, 29.

- Tuntuu mahtavalta! Olo on sanoinkuvailematon, Henriikka iloitsi heti vihkitoimituksen jälkeen IS:lle.

Myös sulhanen oli onnensa kukkuloilla.

- Aivan ihanaa! Mieletöntä! On ihanaa olla naimisissa, Lassi hehkutti.

Kyseessä eivät olleet aivan tavalliset häät, sillä vihkitoimitus taltioitiin ja esitettiin suorana lähetyksenä Nelosella. Kuninkaalliset häät on kanavan uusi kotimainen ohjelma.

Kirkossa oli lukuisia tv-kameroita, ja niiden lisäksi tapahtumaa taltioitiin myös taivaalla pörränneestä helikopterista käsin.

Julkisuus ei tarkoitus

Vaikka pariskunta halusikin ohjelmaan, ei heidän tarkoituksenaan ollut tavoitella julkisuutta.

- Emme ole julkisuuden tavoittelijoita. Meillä ei ole tarvetta sellaiselle. Meillä ei vain olisi ollut mahdollisuutta näin hienoille puitteille omasta takaa. Tämä oli hieno kokemus, he perustelivat.

Tuore pariskunta Savolainen jatkoi kirkolta illalliselle bestmanin ja kaason kanssa. Hääyö oli tarkoitus viettää hotellissa.

- Meillä on hääjuhlat helatorstaina. Vieraita tulee viitisenkymmentä, ja luvassa on paljon laulua, soittoa ja hyvää ruokaa, Henriikka kertoi.

Parin tulevaisuudensuunnitelmat ovat selvillä.

- Valmistumme pian, ja sitten on aika perustaa perhe. Lasten nimet ovat jo valmiina, onnellisen oloinen pari kertoi.

Puku Mert Otsamolta

Suoran lähetyksen selosti Riku Riihilahti, ja pukuja kommentoi Teri Niitti. Hääparin sekä heidän läheistensä viime hetken tunnelmat raportoi Jenni Alexandrova.

Kirkossa esiintyi Emma Salokoski, ja morsiamen hääpuvun oli suunnitellut Mert Otsamo.

- Tein pukua kuukauden. Suurin työ oli applikoinneissa, joita puvussa oli kuninkaallisen teeman mukaisesti. Se vei useita kymmeniä tunteja, vihkitoimitusta todistanut Otsamo kertoi.

Osa vieraista oli hääparin läheisiä, ja osa oli saatu paikalle tuotantoyhtiön kautta.

Kuninkaalliset häät Nelosella tiistaisin kello 20-21.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnettu miljardööripari löydettiin kuolleena Kanadassa – poliisi: olosuhteet ”vaikuttavat epäilyttäviltä”

    2. 2

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    3. 3

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    4. 4

      Käsiase laukesi ravintolassa Turussa

    5. 5

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    6. 6

      Carrie Fisherin koira katsoi uuden Star Wars -elokuvan – reagoi suloisesti nähdessään edesmenneen emäntänsä valkokankaalla

    7. 7

      Tero havahtui itkuun – lastenohjelmia katselleen 3-vuotiaan silmille lävähti järkyttävä yllätys

    8. 8

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    9. 9

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    10. 10

      Laihdunko, jos lakkaan syömästä perunaa? 6 asiaa, jotka tapahtuvat kun jätät perunat pois lautaselta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nelosolut tulee kauppoihin maaliskuussa: Katso listasta, kuka äänesti puolesta ja kuka vastaan

    2. 2

      Näin alkoholilaki muuttuu: Pian voi tilata tuplaviskin, Alko auki pidempään, festareilla ei tarvita kalja-aitauksia...

    3. 3

      Espoolainen Sami, 26, joutui yllättäen Conan O’Brienin vitsin kohteeksi – miljoonat tv-katsojat näkivät: ”Noinko miehet Suomessa pukeutuvat?”

    4. 4

      91-vuotiasta leskirouvaa uhkaa joulun alla häätö ja kodittomuus: ”Ei minulla ole paikkaa, mihin menen”

    5. 5

      Espoolainen joulupukki kertoo hintansa – hämmästelee Porvoon pukin taksaa: ”Kuulostaa jo ihan mielettömältä”

    6. 6

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    7. 7

      Mikael Jungner eroaa SDP:stä: ”Ei luoteta ihmiseen kauppojen aukiolossa, ei alkoholissa...”

    8. 8

      Kommentti: Pikkuveljeni, alkoholisti

    9. 9

      Haluatko miljonääriksi? -ohjelman kuvaukset keskeytyivät dramaattisesti: Kilpailijan äiti kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan

    10. 10

      Poptähti heitettiin ulos lentokentän oleskelutilasta kenkävalinnan vuoksi: jalassa suomalaistenkin suosikkijalkineet – ”Ei mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaiken nähnyt poliisi hämmästyi asunnon ovella – tajusi uuden ilmiön tulleen Helsingin prostituutioon

    2. 2

      Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

    3. 3

      Uskomaton yhteensattuma: Mies huomasi kihlattunsa lapsuuskuvassa hämmästyttävän yksityiskohdan – ”Tämä antoi minulle kylmiä väreitä”

    4. 4

      Helsinkiläisperheen kotiinpaluusta meinasi tulla fiasko – lentokapteeni teki upean palveluksen

    5. 5

      Netissä hieno kuva kauniista naisesta, asunnossa puistattava yllätys – poliisi kertoo erikoistapauksesta Helsingin prostituutiossa

    6. 6

      Uhkarohkeita selfie-kuvia harrastanut mies putosi 62-kerroksisen pilvenpiirtäjän katolta ja kuoli

    7. 7

      Muistatko Dr. Philin tyrmäävän Robin-vaimon? Tältä hän näyttää nykyään – ”Mitä ikinä hän onkaan kasvoilleen tehnyt...”

    8. 8

      Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

    9. 9

      Adoptoitu Kati sai biologisten vanhempiensa salaisen viestin 20-vuotiaana – isä ja äiti olivat odottaneet häntä sillalla joka vuosi

    10. 10

      Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tunnettu miljardööripari löydettiin kuolleena Kanadassa – poliisi: olosuhteet ”vaikuttavat epäilyttäviltä”

    2. 2

      Ratkesiko 7 vuotta sitten jäljettömiin kadonneiden veljesten kohtalo viimein? Poliisi löysi kolmen lapsen jäänteet laatikosta

    3. 3

      Mikä ajaa pornonäyttelijät varhaiseen hautaan? Jo kolmas aikuisviihteen tähti menehtyi kyseenalaisissa olosuhteissa

    4. 4

      Käsiase laukesi ravintolassa Turussa

    5. 5

      Baba Lybeck kirjatapahtuman lavalla minimekossa – yleisössä ihmeteltiin: yrittikö peitellä näkymiä tyynyllä kesken haastattelun?

    6. Näytä lisää