Toni, Anton

Viihde

Bieber-faneja odottaa kylmä ja märkä perjantai

Julkaistu:

Bieber Helsingissä
Säätiedotukset lupaavat perjantaille Justin Bieber -fanien harmiksi kaikkea muuta kuin mukavaa säätä.
Ulkosalla idoliaan päivystäville ja päivän ilmaiskonserttiin osallituville Justin Bieber -faneille voi perjantaina tulla varsin ankeat oltavat. Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan torstaina Helsinkiä hellinnyt, lämmin ja aurinkoinen kevätsää on vain kaunis muisto perjantaina.

Ennusteen mukaan sää pilvistyy jo varhain aamulla ja jo ennen puolta päivää luvassa on sadekuuroja. Lämpötila ei perjantain mittaan nouse neljää astetta ylemmäksi ja lisäksi lounaistuuli puhaltelee seitsemän metrin sekuntivauhtia.

Kostea ja kolea sää jatkuu ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan koko päivän. Vasta illan suussa sään odotetaan jälleen selkenevän, mutta lämpötila pysyttelee sittenkin vain pari astetta nollan ylläpuolella.

Myös Forecan ennusteen mukaan Bieber-fanit saavat perjantaina varautua kylmään ja märkään keliin. Forecan mukaan sadekuurot alkavat niin ikään jo aamupäivällä ja iltapäivällä on mahdollista saada niskaan jopa räntää. 

Perjantaina klo 12 alkaen Helsingin Kaisaniemen puistossa järjestetään Justin Bieber -fanitapahtuma ja -konsertti. YleX-radiokanavan ja Universal Musicin järjestämään tapahtumaan esiintyjiksi ovat lupautuneet Krista Siegfrids, Diandra, Jontte Valosaari ja Mikael Gabriel. Paikalle odotetaan tuhansia faneja eli beliebereitä.

Justin Bieberin ensimmäinen Suomen-konsertti alkaa Helsingin Areenassa perjantaina kello 19.30. Fanit siirtynevät kulkueena keikkapaikalle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    2. 2

      Vain 5-vuotias tyttö menehtyi harvinaiseen aivokasvaimeen – hoitajien viimeinen ele koskettaa somessa: ”Sydäntäsärkevää”

    3. 3

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    4. 4

      Varusmiehillä on nyt uusi suosikki sotilaskodissa – tässä ovat Jääkäriprikaatin top 5 -herkut

    5. 5

      Siperiasta paljastui mystisen soturi­prinssin liki 3000 vuotta vanha hauta

    6. 6

      Ehta suomalaissälli Antti, 40, testasi Italian muodikkaimpien miesten kuuman tyylin – lopputulos on hulvaton

    7. 7

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    8. 8

      Suomalaispoliitikot ihmettelevät Lavrovin vastauksia talvisodasta: ”Huolestuttavaa, jos Venäjän ulkoministeri ei tiedä”

    9. 9

      Miehet yrittivät repiä pankkiautomaatin S-marketin seinästä kauhakuormaajalla – tässä tulos

    10. 10

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    2. 2

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    3. 3

      Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

    4. 4

      Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

    5. 5

      Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, miten kaukana todellisuudesta Instagram-povipommit elävät – Irc-gallerian vanhat otokset naurattavat

    7. 7

      Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

    8. 8

      Törkeän rikoksen valmistelusta syytetty poika vältti katsomasta äitiään

    9. 9

      Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

    10. 10

      Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    3. 3

      10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

    4. 4

      Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

    5. 5

      Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuori suomalaisnainen löydettiin kuolleena Thaimaan Phuketista

    2. 2

      Vain 5-vuotias tyttö menehtyi harvinaiseen aivokasvaimeen – hoitajien viimeinen ele koskettaa somessa: ”Sydäntäsärkevää”

    3. 3

      Jaana, 40: ”Mies päätti, milloin minulla on nälkä” – 3 naista kertoo, millaista painajaista on elämä narsistin kanssa

    4. 4

      Varusmiehillä on nyt uusi suosikki sotilaskodissa – tässä ovat Jääkäriprikaatin top 5 -herkut

    5. 5

      Siperiasta paljastui mystisen soturi­prinssin liki 3000 vuotta vanha hauta

    6. Näytä lisää