Lempi

Viihde

Puhtoinen Reese Witherspoon pidätettiin: ”Ettekö tiedä kuka olen?”

Julkaistu: , Päivitetty:

Kiltin tytön imagoaan vuosikausia ylläpitänyt näyttelijä Reese Witherspoon on joutunut poliisin haaviin.
Näyttelijä pidätettiin, kun hän ryhtyi kinastelemaan poliisin kanssa. Tapahtumaketju sai alkunsa, kun Reese Witherspoonin aviomies Jim Toth pidätettiin epäiltynä rattijuopumuksesta Atlantassa.

Variety.comin mukaan kaupungissa tulevaa elokuvaansa kuvaava Witherspoon ryhtyi ensiksi sanalliseen mittelöön poliisien kanssa. Viranomaiset käskivät häntä kahdesti pysymään pariskunnan autossa, mutta näyttelijä päätti kuitenkin tulla sieltä ulos.

Poliisiraportin mukaan ”Rouva Witherspoon roikkui autonsa ikkunasta ulkona ja hän sanoi, ettei usko, että olen aito poliisi. Sanoin hänelle, että istuu alas ja on hiljaa”.

Poliisi kirjoittaa myös raportissaan, että Witherspoon vastusteli, kun poliisi päätti pidättää hänet.

”Hän kysyi ”Ettekö tiedä kuka olen?”, vastasin, että ”Ei, minun ei tarvitse tietää nimeänne”, jonka jälkeen lisäsin ”ainakaan vielä.”

Witherspoon oli vielä uhkaillut, että hänet pidättänyt poliisi päätyy vielä uutisiin.

”Sanoin hänelle, että se ei haittaa minua.”

Witherspoonin aviomies puhalsi lopulta alkometriin rattijuopumuksen ylittävän määrän, joten hän ainakin joutuu syytteeseen rattijuopumuksesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

    5. 5

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    6. 6

      Tunnistaisitko? Popikoni Madonna poseerasi täysin alasti 18-vuotiaana – ennennäkemättömät kuvat myynnissä

    7. 7

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    8. 8

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    9. 9

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    10. 10

      Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    6. 6

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    9. 9

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    10. 10

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

    5. 5

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    6. Näytä lisää