Uljas

Viihde

Arttu Wiskari: Läheltä piti, ettei nimeni ole yhden tähden Jallu

Julkaistu:

Arttu Wiskari nousi pari vuotta sitten iskelmärockillaan ilmiöksi. Oli sattumaa, että Wiskarin taiteilijanimeksi ei päätynyt yhden tähden Jallu. Nyt taiteilijamaailma on häntä opettanut niin vuosien aikana, ettei hän tuohdu kritiikistä.
Arttu Wiskari tuntui tulevan tyhjästä, mutta oli yhtäkkiä listojen kärjessä ja platinalevyn omistaja. Mutta ei Wiskari mistään tyhjästä tullut. Hän on muun muassa pelannut vuosikaudet jääkiekkoa ja myynyt rautakaupassa.

Espoolainen Wiskari sanoo, ettei hänellä ollut jääkiekossa varsinaista pelipaikkaa.

– Pelasin sekä hyökkääjänä että puolustajana. Ja yleensä yli- ja alivoimatilanteet, Wiskari muistaa.

Wiskari kiekkoilee edelleen, mutta rautakaupassa hän ei enää myy. Tuli liian haastavaksi sovittaa rautakauppiaan arki runsaasti keikkailevan muusikon kalenteriin.

Arttu Wiskari sanoo nähneensä Spede Pasasen kuuluisan Rautakauppa-sketsin. Siinä rautakauppiaana on täysin toivoton täi tervassa -nopeudella liikkuva hemmo, varsinainen asiakkaan painajainen. Wiskari ei löydä itsestään Speden rautakauppiaan piirteitä, ei ainakaan paljon.

– Joskus aamulla, kun kauppaan tuli krapulaisia raksaäijiä huutamaan naamat punaisina, sitä melkein halusi olla samanlainen kuin Speden rautakauppias.

Ja silloin tuli joskus vähän hidasteltuakin, pakko myöntää.

– Ilmeisesti en kuitenkaan ollut täysin toivoton tapaus. Kun ilmoitin rautakaupassa lopettavani hommat, pomo sanoi, että olet koska tahansa tervetullut takaisin.

Rokka, Kurri ja Toivonen

Läheltä piti, ettei Arttu Wiskari esiinny nimellä Jalmari Tähti. Siis yhden tähden Jallu. Levy-yhtiössä oli kuitenkin kuultu Wiskarin ja hänen bändinsä yhteydessä nimi Arttu Wiskari.

Levy-yhtiö ehdotti sitä nimeä, ja se kelpasi Wiskarille.

– Sen jälkeen ne kysyivät minulta, että "mikä sinun oikea nimesi muuten on?" Sanoin että se on Arttu Wiskari. "Ei voi olla, ei kenenkään nimi voi olla Arttu Wiskari", ne sanoivat.

Wiskarin kahden vuoden takainen debyyttialbumi yllätti myynnillään, myös Wiskarin itsensä. Yleisö siis piti kuulemastaan, mutta Wiskarin debyytti sai myös runsaasti kritiikkiä osakseen, varsinkin teksteistä.

Niissä seikkailivat muun muassa edesmennyt rallilegenda Henri Toivonen, Jari Kurrin pelipaita ja muuan Rokka-niminen sotilas. Kaikki asioita, joiden edessä perinteisen suomalaisen miehen ainakin oletetaan polvistuvan. Wiskarin levyn sanoituksia syytettiin muun muassa populismista.

– Hyvä että syyttävät. Ja kun nyt luettelit nuo Toivoset ja Rokat, niin voihan se olla, että se jonkun mielestä kuulosti melkoiselta kliseehelvetiltä, Wiskari myöntää.

Juopon tango

Syyskuussa 2011 rocktoimittaja Nalle Österman kirjoitti nettipäiväkirjassaan Arttu Wiskarista näin:

"Sitten on palkattu pyylevä silmälasipäinen perussuomalainen sätkynukke täyttämään perussuomalaiset ravintolat perussuomalaisella yleisöllä."

Miltä tällainen artistin itsensä mielestä kuulostaa?

– Tuohan on itse asiassa aika hauskasti sanottu. Asioista saa olla montaa mieltä. Ei minua haittaa, jos minua arvostellaan. En suutu kritiikistä. Ja minullahan olisi suorastaan päässä vikaa, jos lähtisin julkisesti kritisoimaan saamiani arvosteluja.

Uudella albumilla Tappavan hiljainen rivarinpätkä on mukana kappale Ikuisesti kahdestaan, Se kertoo lapsettomuudesta.

– Sen takia siinä oli yksi nainen mukana tekemässä sanoitusta. Olisi aika outoa, jos äijät vääntäisivät kimpassa laulun lapsettomuudesta, Arttu Wiskari hymähtää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    2. 2

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    3. 3

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. 6

      Sää kylmenee – myös etelään luvassa pakkasta, mustaa jäätä, lunta ja räntää

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. 6

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    7. 7

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    8. 8

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    9. 9

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    10. 10

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    2. 2

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    3. 3

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    6. Näytä lisää