Uljas

Viihde

Esikoistaan odottava tähtipari viihtyy eri mantereilla - Näkevät todella harvoin

Julkaistu:

Laskettu aika on noin kolmen kuukauden kuluttua, mutta Kanye West ja Kim Kardashian viihtyvät edelleen eri mantereilla.
Musiikkimoguli Kanye West saa tyttöystävänsä Kim Kardashianin kanssa lapsen ensi kesänä. Pariskunta on kuitenkin viettänyt suurimman osan ajasta erillään sen jälkeen kun he ilmoittivat julkisesti raskaudesta.

West paljasti raskaudesta kesken keikan joulukuun lopussa. Radaronlinen mukaan pariskunta on viettänyt lähes 4 kuukauden aikana yhdessä aikaa vain 26 päivänä. Tästä voi päätellä, että he näkevät toisiaan todella harvoin.

Suurimman osan siitä ajasta, jonka he ovat yhdessä viettäneet, on ollut Westin nykyisessä kotikaupungissa Parisiisissa. Helmikuussa pariskunta lomaili Rio de Janeirossa.

Kardashianilla loppui tällä viikolla pitkään jatkunut avioerokäsittely ex-mies Kris Humphriesin kanssa. Tähti joutui paljastamaan oikeudessa, ettei ole juurikaan ehtinyt näkemään tulevan lapsensa isää Kanye Westiä.

Ilmeisesti West viihtyy hyvin Ranskassa, eikä Kardashian halua jättää Yhdysvaltoja. Aika näyttää, kuinka tulevat vanhemmat aikovat sovittaa yhteen kiireiset aikataulunsa ja lapsen kasvatuksen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    2. 2

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    3. 3

      Alaikäisen pojan epäillään puukottaneen tuntematonta nuorta naista puistossa Vaasassa

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    6. 6

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    7. 7

      Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

    8. 8

      Sää kylmenee – myös etelään luvassa pakkasta, mustaa jäätä, lunta ja räntää

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Kuolemaa tekevä 59-vuotias simpanssi tunnisti vanhan ystävänsä ja siitä kuvatusta videosta tuli iso viraalihitti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    9. 9

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    10. 10

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    2. 2

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    3. 3

      Alaikäisen pojan epäillään puukottaneen tuntematonta nuorta naista puistossa Vaasassa

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

    6. Näytä lisää