Mika Häkkinen hankki Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan kolmannen kerroksen hulppean lukaalin itselleen kuutisen vuotta sitten. Yli 200-neliöinen asunto on kuitenkin ollut tyhjillään kaikki vuodet.
Häkkinen oli miettinyt, jos hän vaikka pitäisi Pohjoisranta 10:ssä sijaitsevan asunnon itsellään tulevaisuutta ajatellen. Sitten hän kuitenkin tuli siihen tulokseen, etteivät lapset Hugo, Aina ja Ella välttämättä halua koskaan muuttaa Suomeen.
IS kertoi viime kesänä kiinteistövälittäjän arvioineen asunnon noin kahden miljoonan euron arvoiseksi.
Yksinäinen Katsastaja -palstalla tämän päivän Ilta-Sanomissa Rita Tainola kirjoittaa kuulleensa, että asuntokaupat on tehty jo aikoja sitten.
Ostajaehdokkaita asunnolle oli paljon, mutta lopulta huoneiston nappasi tunnettu suomalainen talousvaikuttaja. Pikkulinnut lauloivat, että asuntoon joudutaan tekemään melkoinen remontti, Katsastaja tietää.