Aslak

Viihde

Näin rohkeasti lottotyttö mainosti kestolottoa Suomessa 1971!

Julkaistu: , Päivitetty:

Outi Niemelän Lottokansaksi lottotytön matkassa (Sammakko) -kirja avaa suomalaisen lottokansan suhdetta rakastamaansa peliin useista näkökulmista.
Lotto alkoi vuonna 1971 viihdyttää vaurastunutta ja kaupungistunutta kansaa. Kampanjakiertueilla kiertänyt lottotyttö Hilkka Kotamäki houkutteli ihmiset kädestä pitäen kupongin ääreen.

Kotamäki poseerasi rohkeasti lottomainoksissa ja sai jotkut ärsyyntymäänkin.

"Hilkka Kotamäki toi lottopeliä ja Veikkausta tunnetuksi hyvässä ja kenties myös pahassa, mutta yhtä kaikki: hän sai sadattuhannet ihmiset kupongin ääreen. Kotamäen uran loppuvaiheen seksikuvat kenties säikäyttivät Veikkauksen herrat, mutta loton myynnin kannalta he olivat tehneet ajan henkeen täydellisesti sopivan valinnan pestatessaan Kotamäen lottotytöksi. Hilkka Kotamäki kuului ja näkyi.", Lottokansaksi lottotytön matkassa -kirjassa kerrotaan.

Kotamäki lopetti lottotyttötyön vuonna 1975 ja muutti Tukholmaan. Hän perusti sinne mallitoimiston.

Kirjailija Niemelä selvitti seitsemänkymppisen Kotamäen pyörittävän nykyään markkinointialan yritystään ja järjestävän tuote-esittelyjä ympäri Suomen.

Ilta-Sanomat haastatteli Kotamäen vuonna 2011, kun lottotytöt saivat uudet Ivana Helsingin suunnittelemat asut. Kotamäki tyrmäsi ne.

- Tytöt ovat nuoria, joille on laitettu päälle mielestäni kyllä liian rouvamaiset vaatteet. Juontajat ovat pöydän takana ja heistä näkyy vain yläosa. Olisi mielestäni ollut asiallista panostaa siis etenkin asujen yläosaan. Kyllä tuli hieman pettynyt olo, kun noita lehdistökuvia internetistä katsoin. Kukkakuviot ovat outoja ja värit mielestäni myös, Kotamäki sanoi tuolloin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    2. 2

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    3. 3

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    4. 4

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    5. 5

      Juha Perälä julkaisi salaperäisen kuvan timanttisormuksesta naisen nimettömässä – onnitteluja satelee

    6. 6

      Video: Teemu Selänne hyppäsi tv-studion pöydälle, kun Saksa pudotti Kanadan – venyi akrobaattiseen suoritukseen

    7. 7

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    8. 8

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    9. 9

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    10. 10

      Rakastuneiden ruotsalaisten olympiavoittajien bonusrahojen käyttökohde: ”Menevät vessaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    2. 2

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    3. 3

      Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

    4. 4

      Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

    5. 5

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    6. 6

      Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

    7. 7

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    8. 8

      Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

    9. 9

      Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

    10. 10

      Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. 6

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

    2. 2

      Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

    3. 3

      Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

    4. 4

      Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

    5. 5

      Juha Perälä julkaisi salaperäisen kuvan timanttisormuksesta naisen nimettömässä – onnitteluja satelee

    6. Näytä lisää