Viihde

IS 20 vuotta sitten: Kaunareiden Caroline villitsi Helsingissä!

Julkaistu:

Ilta-Sanomat uutisoi maaliskuussa 20 vuotta sitten, kuinka Pukevan tavaratalo Helsingin Kaisaniemenkadulla oli revetä liitoksistaan, kun Kauniiden ja rohkeiden Caroline eli näyttelijä Joanna Johnson saapui sinne tervehtimään ihailijoitaan.
Sadat pikkutytöt kirkuivat toistensa korvat lukkoon, hiki virtasi vuolaasti, ja toistasataa maijamyöhäistä ryskytti turhaan kaupan suljettuja ovia.

Tunnelma saunaksi muuttuneessa tavaratalon kellarissa oli lyhyesti sanottuna hysteerinen.
-  Pelkään kuollakseni, että kaikki eivät selviä hengissä, hermoili tavaratalojohtaja Hannele Heino, kun yleisön sietokyky alkoi Joannan myöhästelyn takia pettää.

Tavaratalon kellarin teatteritila on tupaten täynnä, hien kastamia pikkutyttöjä on 300-paikkaisessa teatterissa ainakin 500. Ilma on kostea ja kuuma.

Tytöt tuuppivat toisiaan yhä tiukempaan nippuun lavan edustalle.
- We want Caroline, huutaa vellova tyttökeitto.

Tunnelma kiristyy. Yhtäkkiä Joanna pompahtaa lavalle esikuntineen. Seuraa päätön, hirmuinen, suoraan sanottuna kertakaikkisen tolkuton meteli.

Joanna selittää noin vartin verran höpölöpöä itsestään ja Kauniista ja rohkeista. Taskukameroita räpsytellään, kukkia ja pikkulahjoja ojennellaan. Yksi tyttö nostetaan eturivistä pusertumasta.

Kuin huomaamatta kaikki on ohi, ja Joanna on siirtynyt yläkertaan miestenosastolle. Edellä esitelty toistuu.

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomissa 25.3.1993

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt