Ismo

Viihde

Tältä Henry Saari näytti 20 vuotta sitten – katso kuva

Julkaistu:

Miesmallina ja aikuisviihdetähtenä tunnettu Henry Saari valittiin 20 vuotta sitten Mr. Finlandiksi.
Ilta-Sanomat kirjoitti Henry Saaren valinnasta Mr. Finlandiksi 20 vuotta sitten seuraavasti:

"Henry Saari valittiin odotetusti tämän vuoden Mr. Finlandiksi lauantaina Helsingissä.

- Komea ja komea. En ole huononnäköinen ja itsetuntonikin on hyvä. Vielä muutama vuosi sitten kanttini ei olisi riittänyt kilpailuun.

Henry Saari on maskuliininen valinta. Hänen ei tarvinnut hurmata yleisöä vippaskonsteilla. Yksi kilpailijoista yritti tulkita Elvistä, toinen latasi keittiösanastoa ranskaksi ja kolmas kysyi saksaksi "’puhutko saksaa".

Juontaja ei näköjään puhunut, vastasi vaan "kiitos".

Henry on 28-vuotias, alunperin porilainen, joka muutti perheensä kanssa 70-luvulla Australiaan. Henry on asunut nyt neljä vuotta Helsingissä.

- Teen vain mallintöitä. Minut lomautettiin hotellin infopäällikön töistä, mutta onneksi kolmikymppisille miesmalleille on tosi paljon töitä.

Henry on yllättynyt voitostaan, vaikka kilpakaverit vakuuttelivatkin koko ajan, että sinä kuitenkin voitat. Yksikin kaveri käy vähän väliä taputtelemassa Henryä olalle ja vakuuttelemassa, kuinka tyytyväinen hän on Henryn voittoon.

- Kundien kesken meillä on ollut tosi hyvä fiilis. En huomannut kateellisuutta.

Saako mister naisia?

- Silloin tällöin. Ei mulla ainakaan huonosti ole mennyt. Katson naista silmiin ja jos nainen vastaa, niin tiedän, ettei tule pakkeja. Nainen saa tehdä aloitteen, mutta en jää sitä odottamaan.

Henry on vielä vapaa mies, mutta tietysti hän suurperheen lapsena toivoo omaa perhettä.

- Tämä vuosi ei ehkä ole sopiva, mutta lähitulevaisuudessa sitten.

Henryllä on kaksoissisko, nuorempi veli ja vanhempi sisko. Onko kaksoissiskosi yhtä komea kuin sinä?

- On se ihan kaunis ja ollut mukana mannekiinikilpailuissakin.

Henryn strategiset mitat ovat 189 senttiä pituutta ja 86 kiloa lihasta.

- Olen miettinyt, miksi mistereiden pitää olla niin samantyyppisiä. Minäkin jouduin leikkaamaan tukkani lyhyemmäksi, sillä pitkätukkaisille ei riitä mallintöitä. Ehkä nyt halutaan aikuisen miehen näköisiä malleja.

Henryn miesihanne on karismaattinen, fyysisesti ja henkisesti luja. Sellaiseksi hän mieltää itsensäkin. Hän harrastaa elokuvia, pyöräilyä ja matkailua. Elokuvista Cape Fear kolahti ja samalla Robert de Niro.

- Ei tässä mitään hävettävää ole. Minä en lähtenyt mukaan kevytmielisesti, vaan otan tämän työnä. Toivottavasti saan mallintöitä ja turvatun tulevaisuuden.

Henry valittiin myös hämärästi lehdistön suosikiksi. Valinnasta ei suinkaan päättänyt lehdistö, vaan yksi toimittaja.

Ilta-Sanomat –lehdistön suosikki oli 24-vuotias turkulainen Jouni Pietilä.

Arja Aho"

Juttu on julkaistu Ilta-Sanomissa 22.3.1993.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    4. 4

      10-vuotiasta törkeästi hyväksi­käyttänyt turva­paikan­hakija kärsii tuomionsa Suomessa

    5. 5

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    6. 6

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    7. 7

      Miestä iskettiin veitsellä selkään Loimaan Prisman pihassa

    8. 8

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    7. 7

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    8. 8

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    9. 9

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    6. 6

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      Veikkaus: Lottovoittaja hämmästyi elämästään miljoonavoiton jälkeen – ”On tämä maailma niin kallis paikka elää”

    4. 4

      10-vuotiasta törkeästi hyväksi­käyttänyt turva­paikan­hakija kärsii tuomionsa Suomessa

    5. 5

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    6. Näytä lisää