Apu: Panu Rajalan ei tarvitse piilotella sivistyneisyyttään nykyisen vaimonsa kanssa - Viihde - Ilta-Sanomat

Apu: Panu Rajalan ei tarvitse piilotella sivistyneisyyttään nykyisen vaimonsa kanssa

Panu Rajala ja Marja Norha vihittiin Sastamalan vanhassa kirkossa 2007.

Julkaistu: 21.3.2013 9:46, Päivitetty 21.3.2013 10:16

Panu Rajala ei kertonut suhteen aikana mieleentulevia assosiaatioita ja välähdyksiä, koska ei halunnut pudottaa Katri Helenaa kelkasta. Hän kertoi asiasta uudessa Avussa.

Rajala oli musikaalissa Proffa, joka esitettiin suorastaan pellenä, lukeneisuudellaan pröystäilevänä hienostelijana.

– Se harmitti. Että olisin ylvästellyt lukeneisuudella, kirjallisuudella, runoilla. Kissanviikset, päinvastoin piti olla tarkka siinä, että en toisi esille omaa tietävyyttäni jossain! Rajala kertoo torstaina ilmestyneessä Apu-lehdessä.

Haastattelussa Rajala myös kertoo, kuinka hän ei halunnut ”pudottaa Katri Helenaa kelkasta”.

– Varoin, ja se on vaikeaa ihmissuhteissa, kun ei voi esittää mieleentulevia assosiaatioita ja välähdyksiä, joiden tietää olevan toisen tietopiirin ulkopuolella. En halunnut pudottaa häntä kelkasta, hän jatkaa.

Rajala toteaa, kuinka nykyisen vaimon, opettaja Marja Norhan kanssa tarkkaavaisuutta ei tarvitse harrastaa. Puhekieltäkin saatetaan vaihtaa kesken lauseen, jutussa kerrotaan.