Brookea näyttelevä Katherine Kelly Lang kertoo IS Tv-lehdelle olleensa musertunut tv-aviomiehensä Ridgen lähdöstä. Ridgeä näyttelevä Ronn Moss ilmoitti elokuussa lähtevänsä Kauniista ja rohkeista 25:n vuoden jälkeen. Moss katoaa suomalaisista tv-ruuduista 4. huhtikuuta.
- Se tuntuu kamalalta! On kuin olisi menettänyt perheenjäsenen. Viimeisenä kuvauspäivänä en edes pystynyt katsomaan häntä silmiin, eikä hän minua, muuten olisimme purskahtaneet itkemään. Mielentilamme taisi olla avuksi kohtausta ajatellen, mutta muuten se oli todella masentavaa ja ikävää, olihan Ridge Brooken sielunkumppani, Katherine tilittää.
Viimeisessä yhteisessä kohtauksessaan Brooke ja Ridge menevät uudelleen naimisiin. Samalla näytetään takaumia pariskunnan vaiheista vuosien varrella. Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Ehkä Brookelle ilmestyy uusi rakastaja?
- En halua, että Brooke menee tuosta noin vain sänkyyn jonkun toisen kanssa. Toivon, että sarjan pääkäsikirjoittaja Brad Bell kirjoittaa minulle kauniin tarinan, Katherine kikattaa.
Hän ei haluaisi, että Ridgen osa roolitettaisiin jollekin toiselle näyttelijälle.
- Se ei mielestäni olisi hyvä idea. En tiedä, mitä Brad aikoo tehdä asialle.
Lue koko haastattelu IS Tv-lehden Kauniit ja rohkeat -extrasta ja kurkista sarjan kulisseihin!
Uudessa Tv-lehdessä lisäksi:
Nälkä yllätti palomestari Janin Selviytyjissä.
Taitoluistelun MM-kisat alkavat: Laura Lepistö vaihtoi kisajäät kommentaattorin hommiin.
Julia Louis-Dreyfus eläytyy USA:n varapresidentiksi uudessa sarjassa.
Lisäksi 61 kanavan ohjelmatiedot, viikon elokuva-arviot sekä kahdeksan sivun muhkea ristikkoextra!