Saana, Saini

Viihde

Anna Eriksson on raskaana

Julkaistu: , Päivitetty:

Anna Eriksson odottaa lasta. Asiasta kertoi ensimmäisenä 7 päivää -lehti.
Tuore 7 päivää -lehti kertoo laulaja Anna Erikssonin odottavan lasta.

Erikssonin raskauden vahvistaa Ilta-Sanomille hänen manageriveljensä Antti Eriksson.

- Annan laskettu aika on toukokuussa. E
nempää en halua Annan puolesta asiaa kommentoida. Anna varmasti itse jossakin vaiheessa kertoo asiasta lisää, veli kertoo.

Eriksson
löysi elämänsä onnen ja meni naimisiin 2008 valokuvaaja
Matti Pyykön kanssa. Pariskunta asuu Uudenkaupungin seesteisessä elämänrytmissä kauniissa omakotitalossaan, vain puolen tunnin päässä Annan lapsuudenkodista.

Eriksson kertoi vuosi sitten Ilta-Sanomille rakastavansa hiljaisuutta ja rauhaa, kodin ja ruoan laittamista, huonekalujen entisöintiä ja vanhoja tavaroita. Hän ei kaipaa lainkaan takaisin hektiseen Helsinkiin, jossa ehti asua kymmenen vuotta.

Hän sanoi haastattelussa olevansa onnellisempi kuin koskaan aiemmin.

-
Olisipa asiat mahdollisimman pitkään juuri niin kuin ovat nyt. Jos aika pysähtyisi nyt, olisin tyytyväinen.

Syy onneen on paitsi rakas aviomies myös oman itsen ja tasapainon löytyminen.

- Koen, että tunnen nyt itseni, tiedän hyvät ja huonot puoleni ja kompastuskivet. Tiedän rajani, mihin voin mieltäni venyttää, mitä tehdä ja millä tavalla. En ole enää niin tuulen vietävänä, vaan olen oppinut tiettyä realiteettia - mikä tahansa ei saa enää täysin tolaltaan. Tässä iässä tietää jo senkin, että ihan kaikelle ei kannata asettaa itseään alttiiksi, vaan osaa hyvällä tavalla suojella itseään.
Kokonaisuudesta johtuen palat ovat loksahtaneet elämässäni paikoilleen. Vaikka ne yhä liikkuvatkin, ne eivät mene enää sijoiltaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    6. 6

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    7. 7

      Asiantuntijat wifi-verkkojen tietoturva-aukosta: Tätä se tarkoittaa käytännössä ‑ kaksi asiaa, mitä tavallinen käyttäjä voi tehdä

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    10. 10

      Huippumalli Suvi Riggsin Instagram-kuvat vihjaavat tulevasta perheenlisäyksestä – onnitteluja satelee

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    3. 3

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    4. 4

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    5. 5

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    6. 6

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    9. 9

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    10. 10

      Natalie Portman pääsi eroon aikuisiän aknesta luopumalla kahdesta ruoka-aineesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    6. Näytä lisää