Enni, Eine

Viihde

Huippukokki Välimäki antoi elokuvatuottajalle porttikiellon Michelin-ravintolaansa

Julkaistu:

Jussi-palkitun elokuvatuottaja Lasse Saarisen käynti helsinkiläisessä Chez Dominique –ravintolassa ei sujunut ongelmitta.
Elokuvatuottaja Lasse Saarinen oli keskiviikkona vaimonsa kanssa arvostetussa Chez Dominique –ravintolassa, jonka omistaa Top Chef -ohjelmasta tuttu ravintoloitsija Hans Välimäki.

Chez Dominique on palkittu kahdella Michelin-tähdellä.

Vierailu päättyi siihen, että Saarinen ja tämän vaimo määrättiin poistumaan.

- Siellä oli eräs henkilökunnan jäsen, joka suhtautui erittäin negatiivisesti siihen, että arvostelimme paria ruokaa 18 ruokalajin menusta ja että keskustelimme naapuripöytien kanssa, Saarinen kertoo.

Saarinen epäilee, että keskustelu tulkittiin väärin.

- Keskustelimme naapuripöydän pariskunnan kanssa muun muassa Pietarin ravintoloista. Toisella puolella oli tuttavan tytär, jonka kanssa juteltiin, koska tunsimme hänet. Eräs henkilökunnan jäsen ei osannut suomea. Ehkä hän luuli, että haukuimme ravintolaa.

Yhden ruokalajin Saarinen lähetti takaisin keittiöön, koska hänen mielestään kateenkorvia ei ollut puhdistettu kunnolla.

Heitettiin ulos kesken jälkiruoan

- Kun olimme syömässä ensimmäistä jälkiruokaa, meille ilmoitettiin, että häiritsemme muita asiakkaita ja meitä pyydettiin poistumaan.

Saarinen ja Hans Välimäki ovat käyneet tapahtumista keskustelua sähköposteilla. Lopputulos on se, että Saarisella on porttikielto Chez Dominiqueen.

Saarinen oli maksanut ruoat jo etukäteen. Hän muistelee, että ruoat maksoivat vajaat parisataa euroa, koska kyseessä oli kaksi yhden hinnalla –tarjous. Viiniä Saarinen ja vaimo olivat juoneet aterian kuluessa vajaalla 400 eurolla.

Saarisen mukaan asia on sovittu niin, ettei viinejä tarvitse maksaa.

"Tynnyrissä kasvanut"

Kahdella Michelin-tähdellä palkitun Chez Dominiquen omistava Välimäki vahvistaa, että Saarisella on nyt porttikielto.

Välimäen näkemyksen mukaan Saarinen häiriköi henkilökuntaa ja muita asiakkaita, mistä häntä huomautettiin pari kertaa ennen ohjaamista ulos.

- Hänen käytöksensä ei ehkä sopinut siihen ympäristöön. En sitten tiedä, missä tynnyrissä hän on kasvanut. Hän ei ole enää meille toivottu asiakas, Välimäki laukoi.

Välimäen mukaan porttikielto on voimassa "for good (eng. pysyvästi), elleivät käytöstavat muutu".

Saarinen on tuottanut lukuisia elokuvia, kuten Juoksuhaudantie, Pussikaljaromaani ja Risto Räppääjä -filmejä. Vuonna 2010 hän voitti Jussi-patsaan Posti pappi Jaakobille -elokuvasta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    6. 6

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    7. 7

      Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

    8. 8

      Seksuaalisesti hyväksikäytetty Patrik Sjöberg paljasti – näin suomalainen isäpuoli manipuloi häntä teini-iässä: ”Antoi unilääkettä”

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Annimari Korte joutui aggressiivisen ryöstön uhriksi Barcelonassa – ”Tässä on oltu vähän liikaa poliisien kanssa tekemisissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    5. 5

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    9. 9

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    10. 10

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    2. 2

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla – uusi parketti, kodinkoneita, seinät, sauna...

    3. 3

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    4. 4

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    5. 5

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    6. Näytä lisää