Kauno, Kasperi

Viihde

Linda Lampenius-Cullberg karisti raskauskilonsa äärimmäisen nopeasti - katso kuvat!

Julkaistu:

Tammikuun puolivälissä synnyttänyt viulisti Linda Lampenius-Cullberg on palannut ennätysvauhtia huippukuntoon.
Ruotsissa asuva Linda Lampenius-Cullberg esitteli eilen raskauden jälkeistä kuntoaan omassa blogissaan ja omalla Facebook-tilillään. Kuvien perusteella suomalaisviulisti on karistanut raskauskilonsa hyvin vauhdikkaasti.

Toisessa kuvassa Lampenius-Cullberg esittelee pyöreää vatsaansa päivää ennen synnytystä. Kuva on otettu 13. tammikuuta.

- Olin yrittänyt "kerätä" muutaman ylimääräisen kilon tämän raskauden aikana, jotta en muuttuisi "luurangoksi" imetyksen aikana, kuten ensimmäisen raskauden jälkeen kävi. Yrityksestä huolimatta kiloja kertyi vain 13,5 Linda kertoo IS:lle.

Eilen, 16 päivää synnytyksen jälkeen otetussa kuvassa Lampenius poseeraa vatsa jo litteänä.

- Kuvissa siis ei ole kyse siitä, että olisin laihtunut noin paljon, vaan siitä, että olen yllättynyt, kuinka nopeasti vatsa, sisäelimet ja lihakset löytävät takaisin omille paikoilleen.

Lampenius-Cullberg synnytti toisen tyttärensä
Cecilian Tukholmassa 14. tammikuuta keisarinleikkauksella. Tytön strategiset mitat olivat 48 senttimetriä ja 2960 grammaa.

- Cecilia syö jatkuvasti. Välillä tuntuu siltä, etten tee muuta kuin imetän kellon ympäri, Linda kertoo.

42-vuotiaalla viulistilla on aviomiehensä, rikosjuristi
Martin Cullbergin
kanssa entuudestaan 3-vuotias tytär Olivia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

    9. 9

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    10. 10

      Poliisi epäilee: Turun kaupunginsairaalan tulipalo sytytettiin tahallaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    2. 2

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    5. 5

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    9. 9

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    10. 10

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Toni Edelmann on kuollut

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. Näytä lisää